Videotaideteos ”Toivo on höyhenpukuinen” levittäytyy Oodiin lauantaina

hoyhenpukuinen
Kuva: Kanna Kukorelli

Keskustakirjasto Oodi saa lisää taidetta, kun taiteilija Jani Ruscican videotaideteos Toivo on höyhenpukuinen levittäytyy kirjaston infonäytöille lauantaina 5. lokakuuta. Animoidut linnut liikkuvat kirjaston arkkitehtonisissa tiloissa ja tarjoavat katsojalle arkisesta poikkeavan, vaihtoehtoisen tilakokemuksen. Teos koostuu yhdeksästä lyhyestä, 16-34 sekunnin pituisesta videosta.

Taideteoksen nimi tulee Emily Dickinsonin runosta Hope is the thing with feathers vuodelta 1862. Nimivalinnalla Ruscica viittaa kaikkeen siihen kulttuuriseen sisältöön, jota Keskustakirjasto Oodi hänen mukaansa palvelee.

Teoksessa nähdään kuusitiainen, laulurastas, pyy ja tavi vierailemassa Oodin sisätiloissa. Näiden lintulajien tiedetään pesineen Töölönlahden alueella ja siirtyneen elämään muutamaa kilometriä pohjoisemmaksi alueen rakentamisen myötä. Lintulajeja tavataan kuitenkin edelleen lähialueilla. Ruscica kertoo halunneensa, että linnut vierailevat rakennuksessa ennen kuin siitä tulee kirjasto.

Ruscica työryhmineen kuvasi Oodin sisätiloja yhden päivän rakennusurakan viimeistelyn ja sisätilojen kalustamisen aikana. Kuvausten ajoittuminen pimeään vuodenaikaan näkyy teoksessa, sillä teoksen materiaalia kuvattiin ainoastaan luonnonvalossa.

Julkistuspäivänä, lauantaina 5.10. kello 12.00-13.00 taiteilija Jani Ruscica on tavattavissa HAM Helsingin taidemuseon ja Galerie Anhavan yhteistyönä järjestämässä keskustelutilaisuudessa Oodin aulassa. Tilaisuuden kieli on suomi. Jani Ruscican yksityisnäyttely Human Flesh on esillä Galerie Anhavassa 3.-27.10.

Lisää aiheesta:

Helsingin taidemuseo HAM

Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *