| Maailmalla matkatessa sattuu ja tapahtuu. Tyttäreni Merin ollessa 90-luvulla vaihto-oppilaana Ecuadorissa, rakastuin siihen maahan. Siihen mennessä olin vieraillut 88 eri maassa. Suosikkini olivat Uusi-Seelanti ja Etelä-Afrikan Kapkaupungin seutu. Kunnes sitten saavuimme Sri Lankaan. Se on ollut menoa sen jälkeen. Yli 30 vuotta.
Mutta nyt Ecuadoriin, jossa päiväntasaajalla aurinko nousee joka aamu klo 6.00 am ja laskeutuu joka ilta 6.00 pm. Maassa asuu espanjalaisjälkeläisistä ja vuoristointiaaneista koostuva kansa. Puhuvat hiljaa ja kauniisti ja elävät leppoisaa elämää. Rakastuin maahan ja sen kansaan.
Yksi esimerkki elämiskulttuurin rauhallisuudesta. Maaseudulla bussit kulkevat säännöllisesti, plus miinus 5 tuntia. Aikatauluista ei myöhästytä, koska sellaisia ei ole. Kylien läheisyydessä ja eritoten maaseudulla on vähän väliä bussipysäkkejä. Kun muualla maailmassa on penkkejä odotukseen, tässä rauhallista elämänmenoa vallitsevassa maassa on verkkokeinut. Niissä ihmiset odottavat bussia, varsinkin ukot makoilevat ja parantavat maailmaa höpöttelemällä. Välillä sitten otetaan kunnon päivänokoset.
Bussikuskit seuraavat ajan tasalla asukaskuntansa toimia. Kun he havaitsevat keinussa tuutivan potentiaalisen asiakkaan, he herättävät äänitorvellaan nukkujan.
Meillä oli käytössä vuokra-auto. Kokeilin kerran verkkokeinussa nukkuvan kohdalla täksäyttää äänitorvella. Nukkuva vaan käänsi kylkeään ja jatkoi nukkumistaan. Hetken kuluttua paikalle saapui linjabussi. Siellä busseissa on niin kutsutut alppitorvet, jotka raikaavat kilometrien päähän. Töräys ja asiakas siirtyi bussiin jatkamaan istualtaan päiväunia. Kadehdittavaa elämän menoa. |
