Hedari | Pääkirjoitus

Me on saatu viime aikoina tsiigata kahta ihan kreisiä poliittista performanssia yhtaikaa. Ne on
olleet kuin horror-moviesta, kauhuleffasta. Ne on kestäneet kauan ja ne kestää edelleen. Ne on
olleet niin jänniä, et melkein sydäriä on ollut poliitikoilta tarjolla. Ne on brittien Brexit ja
meidän ikioma sote. Nyttemmin jälkimmäistä vois kutsua brittistaililla Sotexit.
Britit ei tykkää, kun puolalaiset ja muu ”itäeurooppalaiset” tulevat duuniin Englantiin. Niille
pitää hoitaa myös sossun palvelut. Osaa briteistä hatuttaa, kun ne ei saa itse päättää
sosiaaliturvastaan kun EU mukamas päättää ihan kaikesta No eihän se ihan noin mene, mutta
who cares. Tosiseikoilla eioo niin väliä. Britit eivät myöskään mieti sitä, että jos puolalaiset
lähtevät, niin kuka tekee pienempiliksaiset duunit? Jonkun olis nekin hoidettava.
Meillä Sotexitissa unohdettiin myös osa tosiseikoista. Mm. se, ettei maakuntiin sovitettu
maakuntamalli skulais Stadissa. Sipilä myönsi sen vasta kun sotelle ja hänen hallitukselleen
tuli exit. Nyt kepu on valmis antamaan Helsingille oman mallin, mikä se sitten lie. Mutta liian
myöhään.
Sote osoitti todeksi sen vanhan asian, et Stadilla on aika vähän ystiksiä Stadin ulkopuolella.
Olisi ollut tosi fataalia mm. viedä Helsingin päättäjiltä pois mahdollisuus hoitaa itse oman
kaupungin elinkeinopolitiikkaa. Stadi on iso ja se tarttee ihan omat jutut. Sen pitää skabata
mm Stockiksen, Oslon, Köpiksen ja Berliinin kanssa, kun Rauma skabaa Porin kanssa.
Sotexit oli kaikkinensa surkea prosessi. Me ollaan totuttu funtsimaan, että Suomessa kaikki
skulaa. Ei skulaa. Ei skulanut ylpeilty demokratiamme, jonka toimeenpano on uskottu
hallitukselle ja eduskunnalle. Demokratia on vähän kaput.
Sotexit oli sekoilua, joka ei anna paljoa toivoa siitä, että myös uusi hallitus kykenisi sen
hoitamaan, koska me valitaan sinne samat puolueet edelleen. Ainoa toivo olis, että
eduskunnassa vaihtuisi mahdollisimman moni vanhaan intressipolitiikkaan sortunut päättäjä
sellaiseen, jolla olis enemmän yhteistyökykyä ja paremmat neuvottelutaidot.
Tekis mieli sanoa, että sote:sta päättäminen oli perustuslain vastaista. Se oli sitä siksi, että
siinä ei kyetty päättämään nykyisen perustuslain vastaisen terveydenhuollon korvaamista
paremman yhdenvertaisuuden takaavalla systeemillä. Nythän hyvät perusterveydenhuollon
lekuri- ja labrapalvelut on vain niillä, jotka on duunissa. Työttömät ja eläkeläiset menkööt
terkkarien jonoihin, jotka ovat Stadissakin usein aika pitkiä. Stadissa saa useimmiten
”puolikiireellisen” ajan viikon – kuukauden päähän, kun vaikkapa Kemiönsaaressa voit
kävellä samana päivänä lekuriin.
Tämä tilanne on ihan selvästi perustuslain vastainen ja kun eduskunta ei kyennyt tilannetta
korjaamaan, senkin toiminta oli perustuslain vastaista. Tää on ns. tavallisen tallaajan valtio-
oppia… Eläköön taatelin tallaajat. Eli äänestäjät!
Olli Havu

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *