Roihuvuoreen jäälinna

Roihuvuoren monipuolisen palvelukeskuksen pihaan nouseva jäälinna on osa Taiteen edistämiskeskuksen alulle panemaa 100 minuuttia taidetta -kampanjaa. Jäälinnaa rakennettiin talkoissa torstaisin klo 14 alkaen. Lisäksi rakentamaan sai tulla, milloin itselle parhaiten sopii. Välineitä löytyi tuulikaapista.  

Vapaaehtoiset, talon asukkaat ja asiakkaat sekä henkilökunta osallistuvat jäälinnan tekoon eri tavoin. Perustyönä on ollut kerätä maitotölkkejä ja jäädyttää niissä eriväristä vettä jääharkoiksi. Maitotölkkejä alettiin kerätä hyvissä ajoin tammikuun puolella, ja niissä jäädyttiin harkkoja ryhmäkotien parvekkeilla sekä sisäpihalla. Harkoista ryhdyttiin kasaamaan linnaa helmikuun alussa.

Talon vapaaehtoiset olivat aktiivisesti mukana rakennustöissä. Tässä kahden Jorman mietteitä rakennustöitä:
Jorma V: Jäälinnan rakentaminen on erittäin mukavaa! Työ on mukavaa, koska näkee miten se etenee.
Jorma T: ”Tuli lapsuus mieleen ja tuli sellainen lapsenmielinen olo”
Jorma V: ”Tuntu hyvältä olla avuksi ja iloksi. Nyt vielä kun saadaan ulkovalo linnan keskelle piristykseksi”
Jorma V:”Tullaan taas en maanantaina!”

Talon vapaaehtoisten lisäksi yhteistyötä tehtiin myös Palvelukeskus Helsingin ja leikkipuisto Roihuvuoren kanssa. Palvelukeskus Helsingiltä saatiin tyhjiä maitotölkkejä rakennustarpeiksi ja Leikkipuisto Roihuvuoren väki kävi rakentamassa omaa jäälinnaa sisäpihalle.

Jäälinnan rakentamisen lisäksi paljon muutakin vapaaehtoistyötä on tarjolla niin Roihuvuoren kuin muissakin monipuolisissa palvelukeskuksissa. Lue lisää…

Teksti ja kuva: Helsingin kaupunki / uutiset

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *