Noi Puupää-leffat födaa ainaski meitsille, kliffaa nostalgiaa Stadin gartsoista ja rakennuksista. On nasta lottoo missäpäin Stadii, nää kaiffarit milloinki sählää. Nää pyhät kriitikot tietty lyttää nää leffat maan rakoon.
Mut funtsigaa nyt, jos vaikka duunattaiski Aki Kaurismäen nimi ohjaajaks, johki näistä Puupää-leffoista. Lykättäis tää taidepläjäys finskin ehdokkaaks Oscarskabaan. Varmalla sais leffa glooriaa ja myrhamii. Sen syvää sanomaa hyvyydestä ja vääryydestä ihmismielessä, ihailtais. Sen pelkistettyy, riisuttuu stailia ylistettäis vuolaasti maailmalla.
Nää lööpithän on sitä kamaa, jolla noi iltapäiväaviisit blisaa itteään. Oon joutunut mun duuninki takii, vuosikausii vierestä tsiigaan tota Iltalehden uutisdirigan hikoiluu, myyvän uutisen tsögaamisessa iltaisin.
No, pari vuotta sitten tais olla vaan hintsusti tota shokkikamaa tarjolla. Siks varmallaki tää mun yks suosikki Puupää-leffa revittiin pääuutiseks. Riitti, et muutama tapakauhistelija skulas toimitukseen, niin toi heureka födas uutispomon kuupassa.
Duunasko toi leffan nimen yks sana, toi neekeri, tota syyhyy joillekki. Tai oisko se, et nää Pekka ja Pätkä vetäs plankkii niitten pärstään. Ei ainaskaan meitsii ja mun kafruja tää leffa ajanu kohti mitään ihme klesaa rasismii. Skriinattiin vaan kimpassa koko Astran leffasali, tätä Pätkän ja Pekan sekoiluu.
No, mites nää Tiernapojat sitte. Siinähän yks valkonen kunkku panee tätä murjaanien kunkkuu alta lipan 5-0. Eiks siinä sit muka pikkupiltit starttaa funtsiin, et nää murjaanit taitaaki olla tota alempaa jengii, ku me kalpeenaamat
Antakaa nyt snadii armoo menneelle, mun skidiajan stailille. Se aika oli kliffaa ja tervettä freessii iloo ja nauruu. Meitsi ainaski, kaihoo sitä aikaa takas.
Teksti: Jaakko Koroma