Kun meitsi oli snadi kundi joskus 40-luvun finaalissa, toi Jätkäsaari oli skäfästi mesta, joka duunas bulimmatki kundit studaan. Sit myöhemmin moni mun kafruista Tölikästä, tseenas kliffat fyrkkat siellä satamajätkänä.
Muutama kundi mun jengistä, pysty lyftaan ittensä jopa prikkakundiks. Nää prikkakundit oli aina ekoina, ku nää rantsun dirikat dilkkas aamusin duunit. Sit niitten onnas valkkaa nää iisimmät duunitki ku ne jo tsennas nää kipot, jotka venas siellä kaijassa purkuu.
Kahvisäkit lastattiin stokeen, joka roudas ne Vallilaan. Varmalla moni minnaa tän vienon ja pehmeen döfiksen, mikä staijas Stuuren- ja Aleksis Kivenkartsan kulmassa. Missä tää raakatsufe sit paahdettiin.
Mun himassa mutsi fanitti Kulta Katriinaa. Ku tota fyffee ei bulimmin meidän mudelta löytyny, niin meillä toi pannutsufen keittoki oli taidetta.
Maanantaiaamusin mutsi duunas freessii vodaa sen kaisaan. Sit, ku tää sisältä tinattu sen vanha kuparipannu starttas kiehuun, se stikkas jauhot sekaan. Sit se nosteli sitä panuu kaasuhellan eldiksellä ihan nonarina, ettei tää kahvi keittäny yli.
Sit snadisti galsaa vodaa meggeen ja tää tsufe sai staijaa jotain viitisen minsaa hellalla ja sit se oliki valmis divattavaks. Iltakahvit sit samaa stailii.
Sit yks kliffa hämy juitsu. Mutsi ei konsa stikannu vanhoja poroja sen pannusta veks, vaan aina uutta jauhoo vanhan lisäks. Sit vasta lauantaisin tää mun mutsi, kaato nää viikon vanhat porot kattilaan ja kiehautti nää jämät vielä kerran.
Voin kyl kaveeraa, et ei stydimpää parkkihappojysyy Tölikästä pystyny hiffaan, ku tää mun sniidun mutsin, tää loppuviikon myrkkykeitos.
Teksti: Jaakko Koroma