TIMO SAARTO
Palkittu dekkarikirjailija.
Timo Saarto palkittiin Vuoden johtolanka 2018 palkinnolla jännitysromaanistaan ”Kuoleman kuukausi”. Palkintoraadin perusteluissa mainitaan mm. näin: “Timo Saarron romaani Kuoleman kuukausi on taitavasti rakennettu historiallinen dekkari. Se luo elävän ajankuvan vuoden 1917 Helsingistä, vähän ennen Suomen sisällissotaa. Saarto kuvaa tarkkanäköisesti järjestysvallan sekasortoa ja osapuolten välillä kytevää epäluuloa. Saarron kuvaama historiallinen Helsinki tuntuu aidolta ja pohjautuu selvästi perusteelliseen taustatyöhön. Lukija voi aistia menneen ajan kaupungin ja seurata kirjaan sisältyvästä kartasta, missä paikoissa liikutaan. Kuvaus ei jää kuitenkaan pelkäksi miljöön maalailuksi, vaan arkielämän pienet yksityiskohdat antavat siihen oikeasti eletyn elämän makua.” Palkintoraatiin kuuluivat Helena Hyvärinen, Matti Järvinen ja Kari Mäkinen
.
Timo keikalla Paavalin puistossa
Kuoleman kuukausi
Palkittu kirja ”Kuoleman kuukausi” alkaa heti alkuun vuoden 1917 marraskuun 7. päivän Helsingin kuvauksella. ”Alppu nojasi kaiteeseen ja tähyili Sörnäisten sataman suuntaan. Nälkä kouri hänen vatsaansa. Hän ei muistanut milloin oli syönyt itsensä kylläiseksi.” Pikkupoika Alppu on eräs kirjan päähenkilöistä, miliisi Leo Waaran ja reservipoliisi Anders Aution ja monen muun mielenkiintoisen aikalaistyypin lisäksi.
Papista dekkarikirjailijaksi
Timo Saarto on paljasjalkainen Stadilainen kirjailija, muusikko ja teologian maisteri. Aika tyypilliseen stadilaiseen tapaan, hän on asunut useassa kaupunginosassa elämänsä aikana. Tölikasta Roihikseen ja Laajiksesta Vuokkiin on kulkenut Timo Saarron asumisen kuviot. Nyt viimeiset parikymmentä vuotta hän on ollut aloillaan ytimessä, Tarkk’ampujankadulla. Koulutie alkoi Roihikan Porolahden kansakoulussa ja päättyi Helsingin Yliopistossa teologian maisteriksi valmistumiseen. Kirjoittamista Timo opiskeli Toimelan luovissa kirjoittajissa 2005-10 ja Oriveden opiston kirjoittajakoulussa Stadissa 2010-11. Luontainen kiinnostus Stadin värikkääseen historiaan on ollut vahva innoittaja kahteen viimeiseen teokseen, joista toinen, ”Kevään varjo”, ilmestyi ”Kuoleman kuukauden” jälkeen. Nyt työn alla on trilogian 3. osa 1900-luvun alun Helsinkiä kuvaavista romaaneista ja näillä näkymin se viimeinen. Aiemmin on Saarrolta ilmestynyt ”Vesimiehen aika” ja ”Vaitelias poika” nimiset dekkarit.
Vallilan viljamakasiini, Itäisellä Viertotiellä.
Nuorisopapista muusikoksi
Kitaran soittaminen tuli miehen elämään viidentoista ikäisenä. Jossain vaiheessa Timo soitteli pikkubändissä, mutta sitten opiskelu himmensi soittamisen intoa. Musiikki jäi välillä taka-alalle, mutta pysyi jollain tasolla koko ajan mukana. Varsinkin kun Vuosaaren nuorisopappina tuli vedettyä riparileirejä jne. Niillä Timo saattoi hoitaa laulujen komppauksen ja näin soittotaito pysyi mukana elämässä. Neljänkympin korvalla Timo päätti satsata kunnon sähkikseen ja erään laatumerkin Les Paul -tyyliseen kitaraan, jolla hän nykyäänkin keikkailee. Viidenkympin ikäisenä tuli mieleen, että kitaransoittoahan voisi opiskella ja harjoitella entistä enemmän. Nyt kun kuusikymppiä on mittarissa, on kitaransoitosta tullut jo vakavampi laji. Viimeiset pari vuotta Timo on soittanut leadkitaraa mallikkaassa Stadin Slangi ry:n aktiivijäsenen, Jaakko Perkiökankaan perustamassa ”Slangibändissä”.
Timo vanhassa Puu-Vallilassa
Verryttelyä kirjailijan ammattiin
Seurakuntapastorin hommiin kuului saarnojen kirjoittamista ja leireillä mielenkiintoisten tarinoiden kertomista. Timo ei tyytynyt kuiviin saarnoihin, tai referoimaan raamatun kirjoitettua tekstiä, vaan luova kirjoittaminen nosti päätään jo papin virassa toimiessa. 90-luvulle tultaessa alkoi dialogipedagogiikka kiinnostaa. Kasvatusfilosofiana se oli tuolloin vielä maassamme uutta, mutta jokin siinä nappasi kiinni Timo Saarron tajuntaan. Sen lähtökohta oli luovuus, ja siihen liittyvä positiivisuus ja hyvä henki innosti niin oppijoita kuin opettajana toiminutta Timoakin. Prosessin seurauksena alkoi vuoden 2003 aikana syntyä lyhyitä tarinoita, joissa jo oli havaittavissa vakavamman kirjoittamisen näkökulma. 2004 syntyivät ensimmäiset novellit, jotka sijoittuivat lapsuuden maisemiin Roihikaan. Näille tarinoille luonteenomaista oli jännityksen haku. Ne eivät vielä olleet rikostarinoita, mutta niissä oli jo syntynyt jännityksen vire. Näissä novelleissa ei oltu enää kaukana dekkarimaailmasta ja jonkinlainen mystiikan mukanaolo alkoi jo näkyä.
Spekulatiivinen fiktio
Törmääminen spekulatiivisen fiktion maailmaan tuli erään tuttavan kautta ja tie dekkareihin oli jo selkeästi hahmottumassa. Fantasiaan, scifiin, uuskummaan ja kauhuun liittyviä kirjoituskilpailuja järjestettiin, ja sellaiseen päätti Timokin ottaa osaa. Hänen novellinsa sijoittui historialliseen Stadiin ja syksyn 1939 tapahtumiin Tölikassa. Timo sijoittui kilpailussa toiseksi. Hän jatkoi samanhenkisten novellien parissa, mutta pian alkoi ruokahalu kasvaa romaanin kirjoittamisen suuntaan. 2007 Timo alkoi kehittelemään tarinaa, jossa oli elementteinä historia, spekulatiivinen fiktio ja nyt mukana myös rikos. Se koostui kolmesta tekijästä: rikos, maaginen realismi ja jännitys. Jossain Timon lukemassa kirjassa mainittiin Puu-Pasila ja se herätti ajatuksen, että sellainen miljöö ja elämänmuoto on tosiaan ollut olemassa. Nyt alkoivat osaset loksahdella paikoilleen ja luonnos Puu-Pasilan kartasta hahmottua tarinan alustaksi. Kun Vaitelias poika oli valmis, hän lähetti sen Kariston 110-vuotis kirjoituskilpailuun ja siitä saatu ensimmäinen sija vahvisti Timon sisäistä kirjailijaa. Kirjailija Timo Saarto oli syntynyt.
Historian siipien havinaa
Seurakunnassa työskennellessään Timo jo oli suorittanut yliopistossa 35 opintoviikon kokonaisuuden Suomen historiasta. Sen seurauksena hän huomasi, etteivät historialliset arkistot ole niin pelottavia, etteikö niitä voisi alkaa tutkia enemmänkin. Historia sinänsä on kiinnostanut Saartoa aina ja on vain luonnollista, että Stadin värikäs historia on tullut mielikohteeksi. Stadissa kävellessä hän saattaa tehdä havaintoja lukuisista aikakerrostumista, jotka edelleen ovat läsnä ja nähtävillä. Stadin vanhat kartat eivät tosin aina anna oikeata kuvaa siitä, mikä oli oikeasti toteutunut. Niissä on monesti mukana myös suunnitellut asemakaavat ja kadut, joita ei kartan painatushetkellä vielä ollut olemassa.
Saarto ei tunnusta väriä
Eräs selkeä valtti Timo Saarron historiallisissa dekkarikirjoissa on puolueettomuus. Hänellä ei ole kotoa perittyä painolastia kansalaissodan osapuolten värin suhteen. Hän itseasiassa yhdistää punaisten miliisin ja valkoisten reservipoliisin voimavarat ja kekseliäisyyden rikosten ratkaisemisen erääksi elementiksi. Siinä voisi nähdä jopa samaa eheytystä, jota tarvittiin parikymmentä vuotta myöhemmin, kun koko kansakunta yhdisti voimansa yhteisen maanpuolustuksen hyväksi. Myöskään päähenkilöistä ei ole tehty poliittisia ääri-ihmisiä, koska Timon mielestä niistä voi helposti tulla karikatyyrejä. Teologin tausta ei ole häirinnyt kovan elämän kuvausta, eikä ihmisen murhaaminen ole ollut eettinen este aikalaisten elämän kuvaamisessa. Kun kysyin tästä aiheesta, heitti Timo vastakysymyksen: ”Oletko lukenut raamatun?” Vastasin etten ole lukenut raamattua, joitain referaatteja lukuun ottamatta. ”Se on täynnä julmuuksia ja väkivaltaa. Ne vain ovat olleet osa ihmiskunnan historiaa ja ovat sitä yhä edelleen.” Toteaa kirjailija.
“Saarto on ihan mestari piirtäessään eteemme sadan vuoden takaisen Helsingin. Vallankumousjoukkojen hallitseman kaupungin olosuhteet, punaisen väestön kasvava huoli kohtalostaan ja vastaavasti valkoisessa osassa heräävä toivo kerrotaan hienosti.” – Rolf Bamberg, Demokraatti 7.6.2018
Teksti ja fotot
Julkaistu Puolikaupunkia-lehdessä nro 16.
