Ruiskumestarin talo juhlii 200-vuotissyntymäpäiviä kesäkuussa

skumestarin-talo
Kuva: Helsingin kaupunki / uutiset

Kantakaupungin vanhin puinen asuintalo Kristianinkatu 12:ssa Kruununhaassa on ollut pystyssä vuodesta 1818. 200-vuotisjuhlia vietetään 1800-luvun hengessä sunnuntaina 3. kesäkuuta kello 12–15. Samalla alkaa Ruiskumestarin talon kesäisten pihasoittojen sarja.

Juhlapäivänä voi tehdä pienen aikamatkan 1800-luvun Helsinkiin. Talon rakennuttaja, merimiehen leski Christina Wörtin kehrää kamarissaan ja antaa muidenkin kokeilla karstaamista. Kello 13 rovasti saapuu ruustinnoineen pitämään lukusia vanhasta katkismuksesta.

Marttojen puhvetista voi ostaa vanhanajan leivonnaisia, jotka herättävät menneen eloon myös kielen päällä. Mukulakiveyksellä liehuvat pitkät helmat, posetiivi soi kadulla, ja pihalla kaikuvat perinteiset sävelet: kello 12 Sibbo spelmanslag soittaa uusmaalaista kansanmusiikkia, kello 13 lauluryhmät Kiehinä ja Kera laulavat 200 vuoden kansanlauluja ja kello 14 Balalaikkaorkesteri Kalinka luo venäläistä tunnelmaa.

Pihasoittoa puutalopihalla

Juhlapäivä tarjoaa esimakua pihasoitosta, perinteestä, joka virkoaa tänä kesänä Ruiskumestarin talon tunnelmallisella pihalla. Musiikista nautitaan kauniilla säällä taivasalla istuen ja sateen sattuessa porttikäytävän suojissa. Puutalopihalla soi lähes joka kesälauantai kello 14 kansanomainen musiikki läheltä ja kaukaa. Tarkat ohjelmatiedot saa osoitteesta www.ruiskumestarintalo.fi.

Pieni puutalo Kristianinkadulla

Helsingistä tuli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki vuonna 1812. Karun Siltavuoren rinteille, silloisen Helsingin syrjäiselle pohjoislaidalle, pienporvarit, käsityöläiset ja pikkuvirkamiehet rakensivat kodeikseen vaatimattomia puutaloja.

Niistä ainoana on nykyaikaan säilynyt Kristianinkatu 12, kantakaupungin vanhin puinen asuinrakennus. Sen rakennutti merimiehen leski Christina Wörtin. Tarkkaa rakennusaikaa ei tiedetä, mutta vuonna 1818 se on ollut jo paikoillaan.

Lisää aiheesta
Tiedote STT:n sivuilla

Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *