Luovan alan toiminta valtaa toukokuun alusta Siltasaarenkatu 13:n kaksi kerrosta, jotka olivat aiemmin Helsingin rakennusvalvonnan käytössä. Taloon on tulossa kuvataiteilijoita, käsityöläisiä, kirjoittajia ja mahdollisesti myös muusikoita. Tiloissa voidaan järjestää myös pienimuotoisia tapahtumia tai työpajoja.
Helsingin kaupunki vuokraa tilat Lapinlahden kulttuuritoimi ry:lle, ja työhuoneita vuokraa jäsenilleen Tilajakamo-osuuskunta. Myös Kokemusjakamo-hankkeen 30 nuorta taiteilijaa saavat työtilaa – he ovat talossa maksutta ainakin vuoden loppuun asti.
Työhuoneita on lähes sata, kun Tilajakamo saa kesäkuussa vuokralle vielä talon kuudennen kerroksen.
Tilajakamo on kiinnostunut kaupungin tiloista myös tulevaisuudessa
Kokemusjakamo-hankkeen projektipäällikkö Kimmo Lehtonen kertoo, että voittoa tavoittelematon Tilajakamo on kiinnostunut suojeltujen tai myös purku-uhan alla olevien, tyhjien rakennusten lyhytaikaisesta vuokraamisesta.
Lyhyt vuokra-aika on useille Tilajakamon vuokralaiselle mahdollisuus, ei uhka. Työhuone voi antaa alustan esimerkiksi projektin toteuttamiseen tai uuden luovan toiminnan kokeiluun. Omat toiveet täyttävä, vakinainen työhuone etsitään monesti Tilajakamon vuokrajakson jälkeen tai sitten lähdetään uusiin projekteihin.
Lehtonen pitää hyvänä sitä, että kaupunki on alkanut vuokrata vapaita tilojaan väliaikaiseen käyttöön uuden strategiansa mukaisesti. Hänen mukaansa kaupungin myönteinen suhtautuminen on muun muassa nopeuttanut vuokraneuvotteluja.
Siltasaarenkatu 13:n toimistotalo puretaan uuden rakentamisen tieltä
Vuokrasopimus on voimassa vuoden 2019 loppuun asti. Vanhanaikainen ja huonokuntoinen virastotalo on tarkoitus myydä ja purkaa vuokra-ajan päätyttyä.
Paikalle kaavaillaan uutta käyttöä meneillään olevassa arkkitehtuurikilpailussa. Tavoitteena on aluetta elävöittävä kokonaisuus, jossa voi olla toimisto- ja hotellitiloja sekä joitakin asuntoja. Suunnittelun kohteina ovat Siltasaarenkatu 13:n ja Toinen linja 7:n tontit.
Kuva: Siltasaarenkatu 13 on kuvassa oikealla puolella . Taiteilijat ottavat käyttöönsä kerrokset 5-7.
Lisää tietoa:
Tilajakamo on voittoa tavoittelematon yhteisö, jonka tavoitteena on kehittää kaupunkikulttuuria jakamalla saatavilla olevia tiloja jäseniensä käyttöön. Osuuskuntaan kuuluu tällä hetkellä noin 250 jäsentä.
Kokemusjakamo on projekti, jossa kokeneet luovan alan ammattilaiset tarjoavat tukea, verkostojaan ja kannustusta nuorille taiteilijoille, jotka ovat uransa alkuvaiheissa. Lisäksi nuoret saavat oman työtilan.
Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset


