Uima-allasveden laatu Helsingissä erittäin hyvä

itis-web

Vuonna 2017 uima-allasvesistä tutkituista näytteistä 99,6 prosenttia oli mikrobiologiselta laadultaan hyviä ja 88 prosenttia täytti kaikki fysikaalis-kemialliset laatuvaatimukset.

Helsingissä oli vuonna 2017 yhteensä 59 valvonnan piirissä olevaa allastilaa, joista 12 oli uimahalleja, neljä maauimaloita ja 43 muita yleisiä allastiloja kuten kuntoutuslaitosten, hotellien, liikuntakeskusten ja koulujen uima-altaita. Viime vuonna tutkittiin 1 182 allasvesinäytettä. Uima-allastiloihin tehtiin 34 tarkastusta.

Allasveden mikrobiologinen veden laatu oli erittäin hyvä: kaikista otetuista näytteistä 99,6 prosenttia oli hyviä. Myös vuosina 2016 ja 2015 hyviä oli yli 99 prosenttia näytteistä.

Allasveden mikrobiologista veden laatua arvioidaan määrittämällä vesinäytteistä heterotrofiset pesäkeluvut kahdessa eri lämpötilassa (22 °C ja 36 °C) ja Pseudomonas aeruginosa -bakteerin esiintyminen. Heterotrofinen pesäkeluku on uimareista, ympäristöstä ja verkostovedestä allasveteen tulleiden ja desinfioinnin kestäneiden mikrobien kokonaislukumäärä. Pseudomonas aeruginosa -bakteeria ei saa esiintyä vedessä lainkaan.

Heterotrofisten pesäkelukujen raja-arvot ylittyivät viidessä näytteessä, jotka kaikki olivat pienistä kylmä- tai porealtaista. Altaat puhdistettiin ja tehokloorattiin. Puhdistuksen jälkeen otetuista uusintanäytteistä ei ylityksiä enää löytynyt.

Pseudomonas aeruginosa -bakteeria löytyi vain yhdestä näytteestä, liikuntakeskuksen kylmäaltaasta. Altaan puhdistuksen jälkeen otetusta uusintanäytteestä bakteeria ei enää löytynyt. Bakteeri kuvaa taudinaiheuttajien esiintymistä allasvedessä. Lisäksi sen on todettu olevan eniten allasveden välityksellä sairastumisia aiheuttava bakteeri. Bakteeri voi aiheuttaa esimerkiksi ihottuman tai korvatulehduksen.

Allasvesien fysikaalinen ja kemiallinen laatu oli hyvä. Kaikki laatuvaatimukset täytti 88 prosenttia näytteistä. Määrällisesti eniten allasveden fysikaalista ja kemiallista laatua heikensivät klooripitopitoisuuden ja veden sameuden poikkeamat. Suurin osa poikkeamista oli kuitenkin pieniä, joista ei ole uimareille haittaa.

Tasalaatuisinta allasvettä oli uimahalleissa, joiden näytteistä 94 prosenttia täytti kaikki laatuvaatimukset. Huomattava osa uimahallien veden laadun poikkeamista oli pienissä kylmäaltaissa. Myös kuntoutuslaitosten veden laatu oli hyvää ja näytteistä 85 prosenttia täytti kaikki laatuvaatimukset. Eniten poikkeamia oli hotellien ja ravintoloiden uima-altaiden vedessä, joiden näytteistä vain noin puolet täytti kaikki laatuvaatimukset.

Teksti: Helsinin kaupunki / uutiset

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *