Yksinäisyys on merkittävin suomalaisten hyvinvointia heikentävä tekijä. Se on monen alkoholiongelman, liikasyömisen ja lievän mielenterveysongelman taustalla. Yksinäisyys maksaa: se on syöpäläinen elintapasairausten ja pahoinvoinnin taustalla. Yhteiskunnallinen keskustelu on pyörinyt jo liian pitkään koulutuksen periytyvyyden ympärillä. Yksinäisyys periytyy kovemmin kuin koulutus, terveyserot, liikuntatottumukset tai yhteiskunnallinen aktiivisuus. Sosiaali- ja terveyspolitiikan osalta se on Suomen ongelma numero yksi. Tämän vahvistavat laajat tutkimukset.
Jokainen meistä ymmärtää, miltä yksinäisyyden kokemus tuntuu. Kaikille meistä ei kuitenkaan koskaan tule tutuksi se pohjaton, pitkäaikainen olotila, kun itsellä ei ole ketään, joka välittäisi tai kaipaisi. Yksinäisyys ei ole vain huono-osaisten ongelma, vaan se koskettaa kaikkia tulo- ja koulutusryhmiä. Samalla yksinäisyyttä kokevat kaikista eniten huono-osaiset ihmiset, tai myös toisinpäin – yksinäisyys voimistaa heidän huono-osaisuuttaan.
Kuluvana keväänä suomalaisen yhteiskunnan huono-osaisista puhutaan, kiitos pääministeri Sipilän tilaaman selvityksen. Sipilän asettaman työryhmän raportti valaisee syrjäytymisen ja huono-osaisuuden mekanismeja ja tarjoaa ratkaisuja tämän valtavan vyyhdin purkamiseen. Selvityksen tuloksia kuullaan maaliskuun aikana. Odotettavissa on varmasti tarpeellisia visioita ja työryhmän puheenjohtajan, Juho Saaren kannattelemia, rohkeita avauksia. Isojen rakenteellisten muutosten ohella, on välttämätöntä pohtia, mitä jokainen meistä voi tehdä yhteiskunnallisen muutoksen eteen. On loppuun kulutettu, mutta tärkeä hokema, että jokaisen panosta tarvitaan. Yksinäisyyttä ei poisteta veroeuroilla, eikä yhteiskunnan ohjauksella. Kysymys on mitä suurimmassa määrin kulttuurinmuutoksesta ja ymmärryksestä, että jokaisen pienillä sanoilla, teoilla ja asenteiden muutoksella on merkitystä. Se, että tervehdimme toisiamme taloyhtiön rappukäytävässä, juttelemme jonninjoutavia hissimatkan aikana tai kysymme puolitutulta, mitä kuuluu, on pieni askel oikeaan suuntaan. Lyhyt juttutuokio uimahallin narikassa voi olla toisen ihmisen elämässä suuri asia. On myös myönnettävä ääneen, että aiheutamme yksinäisyyttä jokapäiväisellä käytöksellämme. Me aikuiset olemme taitavia sulkemaan toisia ihmisiä ulkopuolelle. Suljemme toisen ulos keskustelusta, jaamme ihmisiä ryhmiin ja suhtaudumme joihinkin ihmisiin ala-arvoisesti. Se on väärin ja se on julmaa. Teemme sitä joka päivä. Sinä teet ja minä teen. Lopetetaan se.
Teksti: Sara Salomaa
