Kuva: Matti Laitinen
Vapauduin tällä viikolla duunielämästä.
Pääsin kondiksessa vanhuuseläkkeelle.
Voi tätä vapauden hurmaa.
Talutin aamulla työkyvyttömyyseläkkeellä
olevan vammaisen poikani toimintakeskukseen.
Näin imuriauton kärsää tungettavan asuinhuoneistoon.
Aamupäivällä kävin ulkoiluttamassa
Itiksen palvelutalossa kuihtuvaa faijaani.
Vanha äijä paleli viltin alla pyörätuolissaan.
Faija oli pistetty antibioottikuurille.
Safkaa oli mennyt jälleen kerran,
muttei viimeistä kertaa väärään lutkuun.
Ahersin 36 vuotta putkeen kuntoutusduunissa.
Opetin, kannustin, arvioin ja lausunnoin.
Sovelsin tietotekniikkaa kuntoutukseen.
Puolilta päivin palloilin mustassa perjantaissa.
Kulutuskohinaa, houkutushajusteita ja tarjouksia.
Brändisaalistajat väijyivät näyteikkunoita.
Vaelsin vieraana kulutuksen mustassa aukossa.
Etsin turhaan vaellusbootseja, jotka veisivät minut
skuttaan, bärtseille tai skönen raikkaille rantsuille.
Kotiin palattuani hain jääskopesta kylmän bissen.
Pistin skraittaan pyörimään Pekka Pohjolaa.
Vapaus on velvollisuuksien aikatauluttamista.
Nyt mulla on vihdoinkin aikaa tsiigata
myöhäisiltojen leffoja ja löysäillä museoissa
niin kauan, kuin mun klabbit kantaa.
Matti Laitinen
24.11.2017