Nyt taitaa vitsistä tulla totta: HSL julkisti tiedon perjantaina 10.11.2017 että länsimetro aloittaa liikennöinnin ensi lauantaina. Liikkumaton vitsi lähtee siis liikenteeseen.
Länsimetron syntymiseen on osallistunut monta osapuolta ja monia käräjiä kaikista sotkuista käydään varmasti tulevaisuudessa. Ensimmäisissä hankesuunnitelmissa länsimetro piti valmistua syksyllä 2014. Suunnitelmaa tarkistettiin ja viimeisimmässä suunnitelman tarkistuksessa liikennöinti piti alkaa elokuussa 2016, sitten liikennöinnin piti alkaa tammikuussa 2017, sen jälkeen huhtikuussa 2017.
Synkät pilvet ja epäonni varjostivat länsimetroa eikä liikennöintiä kuitenkaan saatu aloitettua. Oli sähköongelmia yms. Nyt vihdoinkin tämä ”lännen ihme” lähtee siis liikkelle. Siis jos ei jotain satu.
Jännittävää on että tämän myöhästymisen osasi ennustaa Siemens (joka oli yksi sopimuskumppaneista rakentamisvaiheessa) melko tarkkaan marraskuulle 2017.
Jännityksellä jään odottamaan lähteekö metro liikennöimään ensi viikon lauantaina vai tuleeko joku viime hetken katastrofi viivästyttämään sitä.
”Elämme jännittäviä aikoja, ystävä hyvä”, Jäyhä Jököttäjä, Aku Ankka
Taina
