
Jerobeam Salakyttä Team tähdittää Itäkeskuksen uimahallin EasySport-vesiliikuntapäivää
Kuva: Helsingin kaupunki / uutist
Itäkeskuksen uimahallissa (Olavinlinnantie 6) järjestetään syysloman avaava suuri koko perheen EasySport-vesiliikuntapäivä sunnuntaina 15. lokakuuta kello 13.00–17.00. Tapahtuman päätähtinä vierailevat Jerobeam Salakyttä Teamin pellehyppytaiteilijat.
”Tulemme paikalle dynaamisella poppoolla pelleilemään antaumuksella ja vedämme näyttävän show’n. Innostamme myös kaikkia halukkaita mukaan hyppimään ja temppuilemaan kanssamme”, kuvailee Jerobeam Salakyttä Teamin Werneri Vetelä.
Vesipelleilyn lisäksi uimahallissa on paljon muutakin toimintaa koko perheelle. Tarjolla on esimerkiksi vesijumppia, melontaa ja laitesukellusta. Uimahallin liikuntasalissa kuntoillaan kahvakuulien ja foam rollerien kanssa. Isossa altaassa kiipeillään ja vipelletään suositun vesiliikuntaradan Wibit Aquatrackin parissa. Tämä vesiliikuntarata on noin 20 metriä pitkä ja leveydeltään pari-kolme uimarataa. Aquatrackin kimpussa voivat temmeltää kaiken ikäiset, mutta rata on ainoastaan uimataitoisille eikä radalle voi mennä esimerkiksi kellukkeilla.
Kaikkiin Itäkeskuksen uimahallin EasySport-liikuntapäivän tapahtumiin voi osallistua pelkällä uimahallin sisäänpääsymaksulla (aik. 5,50e/lapset 2,50e/muut 3e).
Suuren EasySport-liikuntapäivän aikataulu
Altaalla:
Wibit Aquatrack vesiliikuntarata klo 13.00–17.00
Kajakkimelontaa klo 13.00–17.00
Laitesukellusta klo 14.30–17.00
Jerobeam Salakyttä Teamin vesipellet klo 13.30–14.30
Syvänveden jumppa klo 14.00–14.30
Leikkimieliset kisailut lastenaltaalla klo 14.30–15.00
Vesijumppa opetusaltaalla klo 15.00–15.30
Liikuntasalissa:
LIVkahvakuula-jumppa klo 15.00–15.50
Foamroller-jumppa klo 16.00–16.50
Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset
