Jaakko Koroma
Meitsin himassa 50-luvulla oli tietty radio. Siitä lysnattiin Markus-sedän lastentunnit, kait torstaisin, sit sporttiskabat. Mutsi ja faija uutiset ja kuunnelmat sekä kliffat hupailut, ne aina maanantaisin.
Joskus kyl kaihos puhelinta. Mun mutsi, yleensä skulas sen puhelut, sen vanhimman systerin himassa, Kalevangartsalla. Naapurin, Lehtosten himassa, löyty kyl puhelin, jos tuli joku tosi buli juitsu, handlattavaks.
Pikkukundina tykkäsin blukkaa kundien seikkailubökkereitä. Londasin niitä yleensä mun pitskukafruilta tai mun skolefrendeiltä. Sit mä starttasin jänää, ihan ypö, dallaan Tölikän kirjastoon.
Tää mesta staijas, nykysen Hesperian hodlan paikalla. Vanha, eloo nähny stebuhöse. Oli sit kyl diivaa, ku meitsiki ekan kerran, staijas kirjastosetti handussa. No, sit tuli muutaman pennin blidikoita, ku ei aina minnannu, finaalii palautuspäivää.
Sit faija roudas himaan telkkarin, Löve Optan, lähes jo finaaliin tsiigattu, yli-ikänen sisäantennijuitsu. Joskus tartti meitsin braisaa tukisteissii ja stondaa tää antenni handussa, ku toi jenkkien vapaudenpatsas, ku tän telkun foto alko fitisti rundaan. Mut, sit kyl starttas jengi vähitellen viihtyy enemmänki himassa, ku tsiigattiin Ben Keisii ja Walkkon treinin Tramppasta.
Sit yks fitti juitsu, mitä tää telkku ja jenggilaiffi, tsöras meitsin eloon oli, et tohon blukkaamiseen, ei enää sillai hinkuu pystyny tsögaan. Ku treenas lesaa, vaikka miten nasta romaanii, niin toi ajatus alko luudaan, ihan omaa latuu.
Nyt, ku staijaan landella pitskulla, pilkko pimeessä ja funtsin niitten ihmisten lande-eloo, vaik sata vuotta sitte. Yhtä pitkää ja dorgaa, tää mörkkiaika oli silloinki. Niin, et miten helvetissä, niitten kuuppa pysy kondiksessa ja tota elonilooki niillä löyty, ku ei noita kirvesvarsiikaan, koko kaamosta, varmalla hinkunu väsää.
Teksti: Jaakko Koroma