Kuva: Jaakko Koroma
Duunasin eilen tota vuosi huoltoo, meidän Biolaan. Ihan iisii duunii tääki juitsu nykyään. Ei tuu enää pakkohinkuu, vetää ekaks puol flindaa pöytistä, ennen tätä biolannan lappaamista.
Tää skeidashow, födaa kuuppaan stärää minnausta, ku ihan snadina, budjasin kesikset, mun mummun torpassa, Åbun Halisissa. Mummun kujan päässä, staijas yhen Jokisen Eikan matala maja. Sen pitskulla kans bastu, fedulitsku ja hevostalli. Niin ja sit yhet skeidalle döfaavat, puusta duunatut vankkurit. Tää Eikka oli paskakuski.
Aina aamusin, tää kundi ohjas sen pollen, kohti Nummenpakaa, Halistenkosken yli bygattuu siltaa. Sen ammatti oli Turun puuceebisnes ja sen handlaaminen. Tää sen duuni, oli kyl aika monopolii, ei ollu bulimmin bisnesskabaajii. Sit sen liksa muodostu kans snadisti vaihtaribotnella. Tuli breniflindaaki, silloin tällöin.
Tän liksastailin hiffas siitäki, ku yleensä tää Eikan himaanpaluu, olikin tän sen humman hallussa. Eikka veti sikeetä, sen tsärran britsillä ja tää sen Orlovi, dallas pää riipuksissa, omaa tahtii, kohti sen himatallii.
Tää Eikan siippa, aina smaili sen feississä, oli tän Telluksen ihanin giltsi, ihan ton Marilyn Monrepoon näkönen. No, ainaski tän pikkukundin unelmissa, sit tää enkeli aina ekaks, strippas tän työjuhdan valjaista, duunas sen liekaan ja sit vasta, iisisti starttas herätteleen, tätä sen työnsankarii, tätä Eikkaa.
Ei ikinä mitään synffausta Eikkaa ja sen kondista kohtaan. Ei näitä vaiffeja taida enää födaakkaan. Eiks jehna.
Teksti: Jaakko Koroma