Pisnesmies. Niinku mä edellisiss stooreiss skrivasin, seiskytluku oli innovaation ja kasvun aikaa. Firman alkuperäisest bisnesidiksest oli rönsyilty enemmän tai vähemmän menestyksellisest uusiin tuoteryhmiin aina katkiksist suolakurkkuihin. Tuoteryhmist luovuttii ja vetäydyttii veke aina ku markkinat täytty kilpailevist halpatuotteist.

Leipurimestari

Yhtenä aamuna mä tsittasin himassa, dokasin aamuborkkaa ja pluggasin Hesarii. Öögaan sattu snadi ilmoitus: ”MYYDÄÄN LEIPOMO”, myyjänä Leanderin kotileipomo. Olin slumpannu Stadin Gamlast Kauppiksest näit Leanderin korppuja, niiden rapeus ja guta maku oli jääny mieleen. Skulasin myyjälle, joka bamlas ett ukko oli delannu eikä hän jaksanut pyörittää snadii leipomoo. Hintapyyntö oli 9000 huggee (1500 egee), joka tuntui ihmeen edulliselta.

Leipurimestari Simo Salminen Liemolan korppuesittelyssä

Skulasin siltä istumalta SIMO SALMISELLE, maan julkkisleipurille. ”Unohda koko juttu” sanoi Simo ”leipomoala on niin skabattu, ett ei siell snadit firmat pärjää”. Houkuttelin hänet kuitenkin mukaan edes tsiigaamaa. Ku siinä sit pähkäiltii ja smaakailtii korppuja Simokin myönsi että ne oli yllärin hyvii ja maukkait. Salaisuus piili jauhoissa, jotka jauhettiin naapurin snadissa kylämyllyssä.

Täysjyvä Liemola vehnäkorppuja

Handelit tehtii ja mun leipuriura alkoi. Simo toimi konsulttina ja systeemeit kehitettii, uusittii uunit ja koneet. Markkinoille ilmesty LIEMOLAN TÄYSJYVÄKORPPUJA. Korput sai alust alkaen hyvän vastaanoton – ne oli makeuttamattomia täysjyväkorppuja, jotka valmistettii yksinomaan luonnon raaka-aineista. Leipomoss duunas leipurin lisäks neljä friiduu ja kauppa kävi.

Mulle soitti yhtenä päivänä Fasun leipomon myyntitykki ja froogas olinks mä kalkkyloinu, et toi bisnes kannattaa? Vastasin, että luotan heidän kalkyyleihin ja stikkasin huggen lisää oman korpun hintaan. ”On olemassa normaalihinta ja ryöstöhinta. Sun hintas edustaa jälkimmäistä”, hän sano eikä kyselly enempää.

Leander lese-vehnäkorppuja

Leanderin kotikorppuja

Leipurihommii tehtiin peräti kymmenen vuotta ja firman katelaskelmissa korppu oli ylivoimaisesti kannattavin. ”LIEMOLAN” brändin lisäks duunattii myös alkuperäistä ”LEANDERIN KOTIKORPPUA”, jonka jakelukanavana oli luontaistuotehandelit.

Myös svedut kiinnostu tuotteesta ja saatuaan näytteet sekä hinnan, he ilmoittivat olevansa valmiit slumppaamaan koemarkkinointiin määrän, joka oli kymmenkertainen meidän kapasiteettiin nähden. Vientiponnistukset slyytas siihe, en hirvannu – eikä mulla ollut pelimerkkejä – niin mittavaan investointiin. Vieläkin treffaan jengii, jotka haikailee meidän täysjyväkorppuja.

Leipomotoiminta slyytas kun 80-luvun lopussa tsöbattii suurkeittiöitä palveleva tuoretuotetukkuri Honkonen. Siirryin kokonaan uuteen hevi-bisnekseen, stikattii bosee vähittäiskauppasektori, pakkaustoiminta ja leipomo.

Vihtakunkku

Seiskytluvulta on jäänyt mieleen erikoinen tuoteinnovaatio – SAUNAVIHDAT. Meiltä oli silloin tällöin joku niitä froogaillu ja ihmetteli miks niit ei oo kaupoissa. Varsinkin kevättalvella , ku jengi roudaa mökeille bastuu, eikä koivuiss oo viel lehtii vihdantekoon. Olin kuullut että Rääkkylän kunnan skutsiss duunattii vihtoja, joita kunnan elinkeinopäällikkö blisas. Mä tein hänen kanssa diilin aina keväisin seuraavan talven toimituksist. Aloitin varovaisesti 1000 kappaleen satsilla. Parhaana vuotena sopimus käsitti 25 000 vihtaa, jotka kuivattii ja pakattii meidän teettämiin vihtapusseihin, joissa oli käyttöohjeet neljällä kielellä. Tuotteen nimeks duunattii ORIGINAL FINNISH SAUNAQVAST. Slumpattii niit myös snadit erät Sveduun ja Saksaan suomalaisen saunakiukaan kylkiäisenä.

”Vihtakunkkuna” olin siihen saakka, kunnes pakastevihdat tuli muotiin. Ne säilytti vihreytensä ja oli houkuttelevamman näköisii kuin kuivatut vihdat. Terveysviranomaiset kiels kuitenki niiden blisaamisen elintarvikealtaissa – olis pitänyt olla oma pakasteallas vihtoja varten – ja niin koko bisnes kuihtui vähitellen.

Mutt nyyat kuviot venas pisnesmiestä. Stoori jatkuu…

Lasse Liemola, Pisnesmies