Helsingin kaupungin kirjastot siirtyivät syysaukioloihin 7.8., eli osa kirjastoista palvelee jälleen myös sunnuntaisin sekä lähes kaikki pidemmillä aukioloilla.
Syksy on täynnä tapahtumia
Suostitut satutunnit sekä Mielenterveysseuran kanssa yhteistyössä järjestetty Toivoa kirjallisuudesta –tapahtumakiertue jatkuu. Syksyn ensimmäinen Toivo –tapahtuma järjestetään 31.8. Munkkiniemen kirjastossa. Vieraaksi saapuu Eva Biaudet. Tapahtuma on ruotsinkielinen.
Satutunteja myös aikuisille
Etelä-Haagan kirjastossa järjestetään meditatiivisia satutunteja myös aikuisille 17.8. alkaen. Satutuntien aikana voi esimerkiksi värittää värityskirjoja. Suomi 100-aihieisia tapahtumia on luvassa pitkin syksyä eri kirjastoissa.
Kallion kirjasto hiljenee remontin ajaksi
Kallion kirjasto suljetaan 18.9. alkaen remontin vuoksi. Remontissa uudistetaan kirjaston ensimmäinen kerros, wc-tilat ja hissi. Uudistusta on suunniteltu yhdessä asiakkaiden ja henkilökunnan kanssa. Remontin aikana kirjaston aineistoilla on normaalia pidemmät laina-ajat.
– Tavoitteena on saada erilaiset palvelut paremmin esille. Kirjastoihin on tullut monia uusia palveluita, kuten lainattavia tabletteja ja kannettavia, sekä digitalkkari-toimintaa. Lisäksi varausten nouto on uudistunut. Vanhassa rakennuksessa näitä on ollut haastavaa tuoda esille, kertoo kirjastonjohtaja Laura Norris.
Varausten nouto onnistuu remontin aikana Vallilan kirjastosta. Ovensa Kallion kirjasto aukaisee näillä näkymin jälleen helmikuussa.
Katso aukiolot ja tietoa ohjelmasta helmet.fi
Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset
