Elämä on arvaamatonta
Kirjoitin pari vuosikymmentä sitten Etelä-Suomen sanomiin kolumneja.
Juhannusaaton lehteen kirjoitin artikkelin nimeltä ”Hukkuvan ääni”.
Se kuvasi suomalaista normijuhannusta känneineen, veneestä
kusemisineen ja hukkumisuhreineen, Lukijat olivat otettuja, mutta
kauhuissaan…
Nyt Suomen parlamentarismi, perustuslaki ja valtiosääntö ovat selvästi
samassa tilanteessa, vaarassa hukkua. Ihmiset ovat jälleen kauhuissaan…
Joiltakin ovat myös arvot hukkuneet, mielestäni juuri suomalaisuuden
arvot ja samalla kaiketi ihmisarvot, aatteelliseen tai poliittiseen suuntaan
kantaa ottamatta.
Kansanedustajilta ja ministereiltä vaadittiin ennen rehellisyyttä ja
kunniallisuutta, nyt näyttää riittävän pieni rikosrekisteri tai sakkotuomiot
virkaan pääsemiseksi. Rehellisyyskin on siis hukkumassa.
Välimereen on hukkunut vuoden aikana yli 4000 salakuljetuksen ja
ihmiskaupan uhria. Matkat Eurooppaan ovat olleet suosittuja. Tosin
Eurooppakin on hukkumassa hallitsemattomaan maahanmuuttoon.
Ikävä kirjoittaa tällaisia asioita näin sydänkesän kynnyksellä, Juhannusta
odoteltaessa. Miksi emme puhuisi kokkojen räiskeestä. sireenin ja tuomen
tuoksuista, lintujen liidosta ja liverryksestä, lapsuuden juhannusjuhlien
ihanista muistoista, kokkorannassa, juhannusyön saunassa ja puhtaan pirtin
ja leipomusten tuoksussa.
Yksi parhaista ”lohduttajista” ja mietelmistä, mitä koskaan olen lukenut,
on kirjailija Eeva Kilven.
Hän sanoo: ”Elämä on arvaamatonta.
Koska tahansa voi tapahtua jotakin hyvää.”
Vietin lapsuuteni kesät ”Saimaan saaressa”. Muu perhe lähti huvilalle aina
heti koulujen loputtua, mutta isän loma alkoi vasta Juhannusviikolla.
Muistan aina sitä odotusta kun Helsingin-tuliaiset, hampparinmakkarat,
kierrelenkit ja karkkipussit saapuivat isän myötä Lohikoskelle.
Siitä sitten Juhannus alkoi.
Kerran taas isä saapui pari päivää ennen Juhannusaattoa huvilalle ja me
lapset yhdessä isän kanssa keräsimme suurkokkoa kaksi päivää metsän
risuista ja karahkoista aattoiltaa ja kyläläis-vieraita varten. Kokko oli
mahtava, mutta aaton aattona isä ajatteli, että hän hieman kuivattelee
kosteampia oksia kokonreunalla.
No, me lapset tulimme saunarantaan uimaan ja siellä kokko paloi iloisesti
roihuten. Isä sanoi hieman kainona, että tuli karkasi, mutta huomenna,
Juhannusaattona, paistetaan nauriita ja lahnoja hiilloksella. Näin tämä
vahinko muuttui iloksi ja hyväksi, arvaamattomaksi tapahtumaksi ja
muistoksi. Ja olihan meillä pieni kokko aattoiltanakin.
Hyvää, alkavaa Juhannusviikkoa.
Jukka-Pekka Wuorikoski
kirjailija
