Lauantaina 17.6. vietetään Suomi100-juhlavuoden kolmatta Luonnon päivää teemalla Rakastu kesäyöhön. Tapahtuma kannustaa suomalaisia yöksi ulos kansallispuistoon, retkeilyalueelle tai vaikka omalle parvekkeelle.
Helsingin kaupunki toivoo, että kaupunkilaiset rakastuvat kesäyöhön tulisesti, mutta ensisijaisesti sitä varten tarkoitetuissa paikoissa. Kaupungissa on lukuisia kauniita leirintä- ja virkistysalueita nuotiopaikkoineen, ja lisäksi useisiin Helsingin edustan saariin on kesäisin laivakuljetus.
Keskusta-alueen puistot ovat helsinkiläisten ylpeyden aihe ja tarkoitettu kaikkien yhteiseen käyttöön ja ihailtaviksi. Kaupunki toivookin, että herkkää nurmikkoa kunnioitettaisiin eikä valittaisi sitä makuualustaksi. Lisäksi on hyvä huomioida, että useissa keskustan puistoissa on automaattinen kastelujärjestelmä, joka saattaa mennä päälle ja yllättää yöpyjän kesken makeimpien unien. Kastelujärjestelmän vuoksi maahan ei myöskään pidä lyödä kiiloja.
Ohjeita onnistuneeseen yöpymiseen:
- Kaupungin yleisellä alueella yöpyessä tulee kunnioittaa kulloinkin alueella vallitsevia ohjeita.
- Majoitteen sijoittamisella ei saa haitata maanomistajan maankäyttöä. Piha-alueille, viljelyksille ja muille erityiseen käyttöön otetuille alueille ei saa leiriytyä. Myös useilla luonnonsuojelualueilla on leiriytymistä koskevia rajoituksia.
- Puihin tai kasvillisuuteen ei kaupunkialueella saa kiinnittää mitään, esimerkiksi riippumattoa. Arvokkaiden puiden vahingoittuminen johtaa korvausvelvollisuuteen.
- Roskaaminen ja avotulen teko on kielletty.
Helsingin kaupunki toivottaa tapahtumaan osallistuville hyvää yötä ja ikimuistoista luontokokemusta.
Lisätiedot:
Kaupunkiympäristön toimiala
Alueidenkäyttöpäällikkö
Pirjo-Liina Koivusaari
puh. 09 310 38800
Teksti:Helsingin kaupunki / uutiset

