Pikkukundina mä ja mun snadi systeri ja broidi, staijattiin kesikset Hietsun tsimmausrantsussa, skidien puolella. Moni tästäki jengistä, varmalla tsennas tän mestan. Snadilla aidalla erotettu muusta rantsusta. Siellä me skidit, skulattiin felkkistä ja braisattiin kaikkee kliffaa. Mä en ny jaksa valistaa, tän felkkiksen sieluu, mut ainakin meitsille, födäs skäfää talenttii siitä, mun myöhempään futisbyyrarin uraan.
Siellä nää kliffat rantsutädit, dilkkas kaikille safkan ja mutsi tykkäs, ku se oli duunissa, eikä sen tarttenu stressaa, et mitä me kakrut skruudattais. Ja ku joskus vaik stikkas vodaa, niin me roudattiin sit kannulla pöperöö himaan.
Sillai mä sit myöhemmin, opin tsennaan, näitä Hietsun vakejaki. Siellä rantsussa oli sellanen punttilyftis höörna, jossa treenas yks Tuonosen Rami. Tää Rami oli lyftannu puntteja jo vuonna 1952, Stadin olymppiageimeissä.
Joka vuos jussiks, bykattiin Pikkusaareen kokko. Sit, ku meitsiki oli jotain 15, tää Rami jelppi mut kans sinne duuniin. Sitä kokkoo, väsättiin jotain pari vekkaa.
Me käytiin, mutsi, faija ja me skidit, Jussina lysnaamassa, ku faijan broidi, joka oli joku buli dirika Stadin geimeissä, pamlas siellä jostain Suomen suven rauhasta ja auvosta elosta, samalla ku kerranki, yks känninen kundi riehu lavan vieressä ja kaikki vaan tsiigas sitä.
No, mun ekaan jurriin. Sit, ku tää Pikkusaaren kokko, oli eldannu finaliin ja jenggi häippässy rantsusta, vaksit yleensä rudas botskilla ittensä Pikkusaareen, kokon jämille tsittaan. Sillä kertaa, meitsiki kans pääs meggeen.
Joteski siihen jengiin, sit änkes pari rehevää rubensmuijaa. Sit kaikki vaket ja nää donnat, starttas vetää brenkkuu ja tää punttilyftari tarjos mulle kans. Se oli Salmisaari brenkkuu. Tylyn makusta, mut tsempillä heitin tätä kirkasta brenii huiviin. No, tietty siinä sit kävi sillai, et olin fyllassa, ku käki.
Tälle yhelle noista tantoista, skuffas kait jotain mutsillisii fiiliksii sen kuuppaan ja se väänsi mun pollan, sen sylkkyyn. Ei meitsi tainnu, siinä taju kankaalla, kauaa staijaa, ku stikkasin ryynit sen mekolle. Karsee kirkuna ja sit funtsin vaan, ettei ne mutsinvaistot, niin syvällisinä tainnu sillä staijaakkaan, ku tää neitsyt maria kirku, ku pajadeer
Teksti: Jaakko Koroma