Yli 18 miljoonaa kulttuurin ja vapaa-ajan elämystä vuodessa

Yli 18 miljoonaa kulttuurin ja vapaa-ajan elämystä vuodessa
Kuva: Helsingin kaupunki / uutiset

Kesäkuun 1. päivä aloittavalla kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla työskentelee lähes 1700 ammattilaista, joiden vastuulla ovat niin kirjasto, kaupunginmuseo, taidemuseo, kaupunginorkesteri, kulttuurikeskukset, liikunta kuin nuorisotyökin. Toimiala tarjoaa vuodessa yli 18 miljoonaa kulttuurin ja vapaa-ajan kokemusta.

”Toimialamme työntekijät haluavat rakentaa yhdenvertaista Helsinkiä, jossa koetaan paljon asioita ja jossa luonto on kaikkien elämässä. Siihen tavoitteeseen on helppo sitoutua”, sanoo kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Tommi Laitio. Työntekijöiden ajatuksia tulevasta selvitettiin keväällä kyselyllä, jonka pohjalta tehtyä analyysia tarjotaan myös kuntavaaleissa valittujen uusien päättäjien strategiatyön pohjaksi.

Tommi Laition mukaan työntekijöiden vastauksista nousee voimakkaasti muun muassa monimuotoisuuden lisääntyminen sekä kaupungin palveluiden perustuminen ennakkoluulottomuudelle, saavutettavuudelle ja yhdenvertaisuudelle. Palvelut suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä asukkaiden, järjestöjen ja yritysten kanssa. Helsingin halutaan myös toimivan malliesimerkkinä vihreästä, yllättävästä, virikkeellisestä ja matkailijoitakin vetävästä urbaanista pääkaupungista, jossa on turvallista asua yhdessä.

Vastaajat kuvailivat hyvää Helsinkiä esimerkiksi näin:

Valoa pimeyteen. Suomessa on suurimman osan vuotta säkkipimeää, joten kaikki valo mitä saadaan aikaiseksi on tervetullutta.

Tulevaisuuden Helsinki pitää huolta siitä, että kaupungin kiireen ja hektisyyden ohella kaupungista löytyy vihreitä alueita, happea ja rauhaa. Kun muutin itse Helsinkiin tama on se kaupungin tärkein lisäarvo, joka teki mielestäni Helsingistä upean suurkaupungin.

Vahva yhteys villiin luontoon säilyy mahdollisena kaikille kaupunkilaisille. Ympäristössä on havaittavissa hellää mutta innovatiivista ja älyä haastavaa ihmiskulttuurin kosketusta, jonka tuottaminen olisi myös kaikille tasapuolisesti mahdollista.

Lue lisää aiheesta Tommi Laition blogista

Minne mennä kesällä?

Tulevana kesänä Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan palveluista pääsee nauttimaan ympäri kaupunkia. Poimi tästä vinkit:
• Uimarannat ja kaupungin ulkoilusaaret kutsuvat virkistäytymään.
• Kirjastoissa järjestetään lapsille ja nuorille Tuunausta ja tarinoita -pajoja, joissa askarrellaan, pelataan ja tarinoidaan.
• Kesäkuussa avautuu vuosien remontin jälkeen Helsingin tunnelmallisimpiin kuuluva kotimuseo, Ruiskumestarin talo Kruununhaassa.
• Annantalon uudella A-lavalla on toimintaa läpi kesän.
• 135-vuotiaalla Espan lavalla soivat muun muassa jazz ja etno.
• Sirkusryhmä Sisus tuo korkealla viuhuvat trapetsit ja akrobaattisen hyppynarutanssin Kannelmäen Sitratorille 5.-7.6.
• Vuokko Hovatta laulattaa Helsinki-päivänä 12.6. Helsingin kaupunginorkesterin yhteislaulukonsertissa Musiikkitalossa.
• Nuorille on tarjolla kesällä kymmeniä leirejä, kursseja ja avointa toimintaa huippusuositusta Amazing Metro Race -kaupunkiseikkailusta Maunorock-musaleiriin. NutaFudista järjestetään ilmaiseksi ja ilman ilmoittautumisia lukuisilla kentillä ympäri Helsinkiä.

Helsingin tapahtumakalenteriin

Katso Helsinki-päivän ohjelma

Nuorten kesän toiminta Harrastushaussa

Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *