Hedari | Pääkirjoitus

Kansalaisista tulee pelkkiä kulueriä
SOTE-UUDISTUS ON HALLITUKSEN
100-VUOTISLAHJA SUOMAISILLE

Suomi täyttää 100 vuotta. Juhlan kunniaksi hallitus on romuttamassa 100 vuotta hyvin toimineen terveyshuollon. Siinä ohessa sosiaalitoimen.
Suomen terveydenhoito on tutkimusten mukaan Euroopan tehokkain ja laadukkain per kapita. Mutta eihän se merkitse mitään, kun valinnanvapaus on toteutettava, siis yksityisten lääkäriasemien taseita paisutettava.

MINUSTA JA SINUSTA
TULEE KULUERIÄ

Eilinen A-talk avasi silmäni lopullisesti. Kansalaisista tulee pelkkiä kulueriä, joita pallotellaan paikasta toiseen. Kaikille (niin rikkaille kuin köyhille) annetaan jokin palveluseteli, jolla saa hoitoa. Setelin arvo ei liene mona sataa euroa. Arvoa ei ole kerrottu!

Kun rahat on loppu, köyhä löytänee pahimmassa tapauksessa vaivoineen itsensä kadulta. Rikas alkaa setelin loputtua kustantaa itse terveydenhoidon (vakuutiksilla ym).

YHTIÖT SÄÄSTÄVÄT
SATOJA MILJOONIA

Firmat, joilla on työntekijöille järjestetty ilmainen terveydenhoito, eivät nekään jää kuivin suin. Työntekijät käyttävät ensin setelin ja vasta sitten alkaa työnantaja maksaa hoidoista. Tämä on satojen miljoonien potti työnantajille.

Ihmisten pitää sitoutua 1,5 vuodeksi käyttämään vain sitä terveysasemaa (kunnallinen tai yksityinen), jonka valitsee. Tämä on varsinainen ”kannustinloukku”. Kun yksityinen seteli on käytetty, ei ole ilmeisemmin asiaa enää kunnalliseen hoitoon.

LÄÄKÄRIT LIHOVAT
YKSITYISELLÄ PUOLELLA

Mehiläiset, Attendot, Terveystalot, Diacorit jne. palkkaavat valtavasti lisää lääkäreitä ja sairaanhoitajia, kun asiakaskunta kasvaa myös valtavasti.

Yksityiset terveyskeskukset valmistautuvat uudistukseen myös remontoimalla tilojaan ja jopa jakamalla ilmaisia parkkilippuja asiakkailleen. Varmasti ne hankkivat myös ympäri Suomen uusia toimitiloja. Toimitilat tehdään todella viihtyisiksi. (Olen kaksi nähnyt).
Kun sairas kävelee sisään vaikka Diacoriin ja antaa setelin, on se samalla jo firman varmaa kassatulo. Sen jälken yhtiö pyrkii hoitamaan potilasta mahdollisimman halvalla, jotta voitto on mahdollisimman mellevä.

VALTIOTA TULLAAN
KUPPAAMAAN ARMOTTA

Potilaita hoidetaan yksityisellä puolella vain niin kauan kun seteli antaa myöten. Sitten ei tiedetä mitä tapahtuu. Arvaan, että ne ovat enemmän valtion pussilla, kun ihmisiä ei sairauksineen sentään vielä sivistysvaltiossa jätetä täysin hoitamatta.

Julkinen terveydenhoito jää retuperälle, kun parhaat lääkärit hakeutuvat yksityiselle puolelle parempien palkkojen takia. Julkiselle puolelle jäävät vain ulkomailla lääkäriksi opiskelleet, joiden suomen kielen taito on usein hyvin vajavainen.

LÖYSÄ VATSA OLIKIN
AIVAN KIVIKOVA

Esimerkki itsellä: Herttoniemen terveysasemalla kielivajaa lääkäri lähetti minut vatsan jatkotutkimuksiin. Töölön sairaalassa lääkäri tuli viereeni ja sanoi, aha, ”sinulla on siis ihan löysä vatsa”.
– Ei ole kuin kivikova divertikkelien tulehtumisen vuoksi, luulen. Ne on tulehtuneet pahasti aiemminkin, vastasin tuskissani.
– Aha, lääkärin lähete on ihan päinvastainen, ”naureskeli” suomalaslääkäri.

ETELÄRANNAN
MÄRKÄ TOIVEUNI

A-talkissa Etelärannan lääkäri mokasi pahasti kun sanoi, että meidän mielestä uudistus on hyvä. Jan Anderssonkin puuttui tähän. Lääkäri siis paljasti suorassa ohjelmassa. että eteläranta johtaa uudistusta. Kuten hallituksen yksityiskiiimaa muutenkin.

Ikävä kyllä asiantuntijaprofessorilla oli vekkari tikittänyt liikaa. Hän tiesi ja kritisoi uudistusta, mutta liian vaikeaselkoisesti. Vaikka tunnusti olevansa mustista mustin pataporvari.

SYRJÄKYLIEN ELÄKELÄISET
OMAN ONNENSA NOJAAN

Uudistus tulee heikentämään syrjäseutujen ihmisten lääkäripalveluja pahiten. Yksityisasemat ovat kaupungeissa, joihin voi olla satakin kilometriä matkaa. Kuten tiedetään, nämä kylät tyhjenevät vauhdilla. Niissä asuu lähinnä eläkeläisiä. Hallitus ei kanna heistä huolta.

JUHA REHULA TÄYSIN
ALTAVASTAAJANA

A-talkissa tuli selväksi, että hallitus viis veisaa satojen asiantuntijoiden kritiikistä valinnanvapautta vastaan. Ministeri Rehula ei osannut vastata tällaiseen kritiikkiin oikein mitään sanallisesti, kasvojen ilmeillä senkin edestä.

Li Andersson oli selkeäsanaisin ja hän oli lukenut taas läksynsä hyvin. Nuori nainen oli ällistyttävän hyvin perillä sotesta ja sen virheellisyyksistä.

Toivottavasti Jari LIndström jää tämän hallituksen ainoaksi työuupuneeksi. Merkit ovat ilmassa ikävä kyllä, ettei jää.
M.O.T.

Teksti: Jari Pekkanen

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *