Hedari | Pääkirjoitus

Kolikko ja Kevätpörriäinen

Wappua ja monenmoista juhlaa taas tulollaan. Olipa tuossa Kaatuneiden muistopäiväkin tällä

viikolla. Pikkulotat sarkamekoissaan ja soltut 40-luvun kauluslaattoineen, presidentti Niinistökin ja

rouva Haukio läsnä kyyneleet silmässään.

Tästä tämä nationalismi lähteekin taas nousuun. Enkä pane pahaksi!

Rimanalituksiakin on tehty. Kolikon, ehkäpä jopa lavastettu hymykuva, joukkosurma ja pienen

syyrialaispojan ruumis, ehkäpä sekin lavastettu, turkkilaisen ”rajavartijan” sylissä.

Holtiton syyrialaisisä kuitenkin ilmoitti myöhemmin, että kuvaa ei saa näyttää ja käyttää, mutta

täällä yksi sotaorpo ministeri lyö sen kolikon taustakuvaksi?

Mitä tämä on muuta kuin kansakuntamme totaalista kaaosta akselilla Talvivaara, hallintarekisteri,

Guggenheim, pääministeri Sippilä eli keskusta-kokoomuksen ja puistopuolue vihreiden hektistä

Suomen tuhoamista.

Mutta mutta, valoa ikunassa. ostin, niin kuin joka kevät, jälleen Kevätpörriäisen. Toki tuo

merkittävä suomalaisten koululapsien hengentuote on viritetty Suomi 100 –vuotta henkeen, mutta

läpi tulee pienten eka- ja tokaluokkalainen, kansallisnationalismi kuin nyrkki silmään.

”Paljon onnea, Suomi täyttää jo 100 –vuotta. Et oo enää mikään pikkutyttö”, kirjoittaa

neljäslukkalainen. ”Oi Suomi, olet niin vanha ja kaunis. Olet niin ihana ja rauhallinen, täydellinen ja

tavallinen. Onnittelut parhaalle maalle”, kirjoittaa kolmasluokkalainen Lotta Sirenius. Monet

maahanmuuttajalapset ihailevat Suomea ja toivovat oppivansa nopeasti suomenkielen.

Siinä se on! Kansallinen, puhdas nationalistinen Suomi on paras maa myös kotoutua.

Tänne kaikki.

Muuten hyvää vappua, sitä työläisten juhlapäivää. Ja lahtaripartiot…sinne!

Jukka-Pekka Wuorikoski

29.4.2017

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *