Foto: Tom Sjöberg / arkisto Gamla rokkari ei delaa koskaan
Rööperin puistorokkari
Tom Sjöberg syntyi Boijen sairaalassa vuonna 1946 ja varttui tuohon aikaan värikkäästä elämästä tunnetussa Rööperissä, Stadin Punavuoressa. Hän asui yksinhuoltajaäitinsä kanssa huoneen ja keittiön käsittävässä asunnossa Albertinkadulla. Vaikka äiti teki kahta työtä, oli elämä kovaa puurtamista arjen huolien kanssa. Tomin isä jätti perheen omilleen ja muutti vuonna 1953 Ruotsiin. Tom kävi kansakoulun ruotsinkielisessä Cygnaeus-koulussa. Sjöbergin elämän suunnan muovasi jo varhain katujen tarjoama karu kulttuuriympäristö ja siinä selviytyminen.
Kävin jututtamassa yhtenä aamupäivänä tätä ex-rikollista ja Rööperi elokuvan päähenkilöä, elävää legendaa jo puolivuosisataa toimineessa selluloidiseksin mekassa, King’s Sex putiikissa, Iso-Roballa.
Käy myymälässä, myy käymälässä.
Sodanjälkeiselle pula-ajalle tyypillistä oli edelleen vahvana toiminut musta pörssi, salakuljettajien ja viinatrokarien alakulttuurinen bisnesmaailma. Sjöberg opiskeli lestinheiton ammattia jo 12-vuotiaana, sukulaisten apulaisena. Alkon myymälöissä alkoholin myynti perustui tuolloin ostolupaan eli viinakorttiin. ”Maalaisserkkujen” korteissa ei ollut myymäläkohtaisia rajoituksia, niinpä myyntivarastot hankittiin tuttujen landelaisten avulla. Säännökset olivat muutenkin tarkasti syynissä. Kapakoissa oli skraga- ja smörgaripakko ja yksikin putkareissu poltti viinakortin hyllylle. Viinaa ei tosin ollut vaikeaa ostaa, kunhan tiesi oikeat ”myymälät”. Vitsinä tuolloin oli: ”käy myymälässä, myy käymälässä”. Viis- ja kuuskymmen luvuilla jengi vietti rajua yöelämää Rööperin kaduilla. Illan suussa, kuuden aikaan äidit komensi kakarat kotiin, kun ilotytöt lähtivät kierrokselle ja taksit alkoivat pörrää kulmilla lestinhakukeikoilla. Siksi aikaa kun poliisit kiersi korttelit, vetäytyi porukat piiloon ja palasivat takaisin kaduille mekastamaan koukkujen mentyä. Meluamiseen kyllästyneet asukkaat jopa heittivät joskus ämpärillä vettä mekastajien niskaan. Se oli viinatrokareiden kulta-aikaa.
”Helppoo fyrkkaa”.
1963 ”Sjöba” kavereineen teki ensimmäisen nurkanvaltausyrityksen Stogiksen isoille markkinoille. Se jäi kylläkin vaan yrityksen ja erehdyksen tasolle. Tom kärähti trokaamisesta ja yöpymiset autossa, tai jos saatiin paalua kasaan ja päästiin rähjäiseen yömajaan, tekivät elämän ankeaksi. Sillä visiitillä ei vielä rahahanat auenneet ja pian oli edessä paluu Stadiin.
Intin jälkeen, vartuttuaan nuorukaiseksi ja ammattitaidon kohentuessa, päätti Tom kavereineen vuonna 1967 muuttaa takaisin isoille markkinoille. Tällä kertaa Tukholman Slussen, kaikkine elämänmuotoineen tarjosi uudet uljaat näkymät laittoman huutoveden kauppiaalle. Puolen vuoden sisään oli vallattu tukeva tontti kaupankäynnille ja ”Sjöbergin tallissa” oli parhaimmillaan viitisenkymmentä myyjää liikenteessä 24/7. Bisnes oli tuottoisaa ja Sjöban ”yömarket” myi satoja shiiva lestejä yhdessä yössä. Ihan ongelmatonta ei mörkin bisneksen hoitaminen kuitenkaan ollut. Välillä oli otettava kansainvälinen rystysten kieli avuksi liikeneuvotteluissa, mutta niitä taitojahan oli opittu jo Rööperissä.
Kun Ruotsi 1967 siirtyi ajamaan oikealle puolelle katua, oli tuo sunnuntaipäivä kaikkien aikojen tuottoisin viinatrokarille. Yhden päivän aikana meni kaupaksi 570 pulloa ruotsalaista viinaa. Rahaa oli kuin rosvopäälliköllä, ja sehän Sjöba juuri olikin.
Rööperin seksikunkku.
Vaurastuttuaan Tom myi bisneksensä Aaltosen Teukalle 1968 ja osti ”HagertLinen” lipun Stadiin. Kimpassa Hassisen Peran kanssa hän perusti Antikvaarisen kirja- ja tupakkakaupan Albertinkadulle. Kirjakaupan kilven takana harjoitettiin pornojulkaisujen ja pimeän viinan myyntiä. Mesta tunnettiin ”Nousevan auringon talona”, jonka yläkerrassa toimi jazz-klubi.
Vielä tuohon aikaan täytyi pornolehdet salakuljettaa maahan. Kansalaisten seksinälkää ei Jallu ja Kalle tyydyttänyt, vaan haluttiin kovempaa kamaa. Poliisit ratsasivat antikvariaatin tämän tästä ja lopulta -86 tuli vuosi kakkua sakkojen päälle. Verottaja muisti kirjeellä tämän tästä ja mätkäytti olan takaa. Kukoistava bisnes ei aina näyttänyt kukkivan, mutta elämää oli elettävä ja leipää saatava huulen alle.
Nyrkkeilyn promotointia.
Tomin parhaita kavereita oli Floridassa asusteleva ex-ammattinyrkkeilijä Osmo Kanerva. Siellä auringon lämpimässä Sjöbakin vietti toistakymmentä talvea ja kävi Oskun kanssa katsomassa sen ajan parhaiden ammattilaisten matsit.
Toni Halmeen Sjöba tunsi jo kundin lapsuusajoilta. Kun Viikinki-Halme vuosia myöhemmin oli saanut ammattipainista ja lukuisista loukkaantumisista tarpeekseen ja halusi tehdä duunia nuoratussa neliössä rukkaset käsissä, alkoi Sjöbergin King’s Tallin kanssa vuosia kestänyt yhteistyö. Toni Halmeelle jaettiin aika hyvä käsi elämän taipaleelle, mutta iso mies ei osannut elämän sököpelin sääntöjä kunnolla ja pian kortit oli pelattu surkeaan loppuun.
King’s Talli järjesti kaikkiaan neljäkymmentä ammattilaisiltaa joista kuusi nähtiin Eurosportin kanavillakin. Vaikka jokunen ilta olikin menestys, saldo pitkällä juoksulla jäi kylmän puolelle. Ammattilaisten nyrkkeilymatsien järjestäminen on kokopäiväistä harmaiden hiuksien värjäämistä. Kulut nyrkkeilijöiden palkkioista ym. haukkaa niin suuren osan kakusta, ettei siitä järjestäjille yleensä kovin hääppöistä tiliä jää, jos jää mitään. Niin kauan kuin tulot muodostuu lähes yksinomaan lipputuloista, eikä hiihtäjien tms. lajien sponsoreita tule mukaan, ei nyrkkeilybisnes Suomen kokoisessa maassa tunnu kantavan. Mutta Tom Sjöberg ei niitä aikoja suuremmin murehdi. Mielenkiintoista ja hyvää aikaahan se oli. Hyviä kavereita, tuttavuuksia ja kuuluisuuksia hän sai noina vuosina tavata. Muhammad Alikin oli kerran sovittu saapuvaksi yhteen nyrkkeilyiltaan, mutta sitten Angelo Dundee soitti ja sanoi että mestarin kunto ei enää kestä lentämistä ja niin nyrkkeilylegendaa ei tapahtumassa nähty.
”Tuli rokki ja aika uus”.
Vuonna 1957 suuri säveltäjämestari ja oman aikansa supertähti Jean Sibelius poistui keskuudestamme ja teki ikään kuin tilaa uudelle musiikinlajille, Rock and Rollille. 1955 valmistui ”jenkkilässä” rokin kulttifilmi, ”Älä käännä heille selkääsi”. Kun -56 leffateatteri Edisonissa filmi näytettiin ensimmäisen kerran, olivat Rööperin kundit Lars ”Heruli” Herrmann, Tom ”Sjöba” Sjöberg, Kaj ”Fogeli” Fogelholm ja Kaj Westerlund paikalla todistamassa kun stadilainen nuoriso sekosi. Lättähatut vaihtuivat nahkarotsiin ja kananperseenä tunnetut kampaukset Elviksen brylgreenifooguihin. Heruli ja Fogeli innostuivat rokista niin paljon että ottivat osaa -57 Suomen ensimmäisiin rokkikilpailuihin, Elvis-kisaan. Heruli voitti ja Fogeli tuli kolmanneksi. Fogeli hävisi mielestään huonommalle rokkarille ja niinpä hän päätti osallistua seuraavana vuonna järjestettyyn ”Tommy Steele” -kisaan ja silloin tulikin voitto 5000 katsojan hurratessa. Mukana kisassa olivat mm. Vesku Loiri ja Jori Dolivo. Heruli, Tomppa ja Fogeli rakensivat koulun veistotunneilla kitarat ja alkoivat pitää rokkikonsertteja Rööperin puistoissa. Yhden talven Fogeli ja Sjöba viettivät Köpiksessä ja kävivät soittamassa paikallisissa kuppiloissa. Pöydällä oleva tuoppi täyttyi usein illan mittaan seteleistä ja niillä rahoilla kaverukset viettivät talven. Keväällä Sjöba palasi Stadiin brenkkubisneksen pariin, mutta viinalle persompi Fogeli jäi tyhjentämään tuoppeja. Fogeli oli musikaalisesti lahjakas kaveri, joka olisi voinut olla rokin supertähti mutta brenkku, tuo laitapuolen kulkijoiden kunkku, hukutti haaveet unhon yöhön vuosia myöhemmin.
Benny Hermansson astui kerran Tompan lafkan ovesta Albertinkadulla ja kertoi että hän aikoi perustaa Siimeksen Helgen kanssa rokkiklubin leffateatteri Luxorin mestalle Roballa. Sjöba innostui ideasta ja lähti mukaan. Siellä saattoi kuulla sen ajan rokkihemmoja kuten Pekka Loukialaa, Timo Jämseniä, Rock-Jerryä, joka voitti Rokin SM-kuninkuuden -59 ym.
Myöhemmin rokkidiggarit kävivät Haka-kerhossa, jossa mm. Raittisen veljekset olivat tuttu näky.
Sjöba päätti kuitenkin palata lestinheiton kuninkuuslajin pariin. Rokin soittamisesta ei tienannut hänen mielestään tarpeeksi. Kun duunarin liksa oli 75 tuhatta kuussa, niin trokari tienasi melkein saman yhdessä illassa. 70-luvun lopulla hän teki irtioton yömarket-bisneksistä lopullisesti. Tosin ei Tom musiikkibisneksestä päässyt irti. Hän toimi myöhemmin King’s Kakadun PR-päällikkönä. Välillä äijä nousi itsekin lauteille, mutta vierailevina tähtinä siellä nähtiin oikeitakin tähtiä. Bryan Adams, Carl Perkins, Nancy Sinatra jne.
”Nykyään ollaan koottu gamlat starat yhteen, mm. Rock-Ola, Deke Devilson, Rauli Parmes & Memphis. Kundien kanssa on tehty kymmenisen keikkaa Rööperin Rokkarit bändinä. Ongelma nykyään on, kun rafloilla ei ole rahaa, niin bändien pitäis heittää keikka lippuriskillä. Se ei oikein kannata. Kertoilee seittemänkymppinen ”puistorokkari” haastattelun päätteeksi.
Ainakin kesällä 19.8. järjestetään iso rokkitapahtuma Hietsun torilla, jossa Tom Sjöberg vetää kavereiden kanssa vanhaa kunnon rokkia eetteriin.
Teksti: Olli Anikari
Julkaistu Puolikaupunkia lehdessä nro 3/17