Herään nykyä, ihan klesan pirteenä, klo 2.10. Tosin meitsillä on vielä lusittavana, toi viikon takanen, viiden timman jetlag. Oon startannu, ihka ajan kuluks, skulaan tota mun ja mun klokun välistä kellopelii.
Byggaan aina diilii, et punkassa vielä pari timmaa. Starttaan funtsiin, jotain vanhaa, dorgaa keissii, mun skidiajoilta. Lottoon sit, paljon toi digitaali on rientäny siitä, ku viimeks sitä väijyin.
Oon hiffannu, et kantsuu dilkkaa timma jotain neljään viiteen, etappiin. Niinku, et kolmetoista minsaa yli. Sit kakskytäseitsemän yli. Sit tää kolkytkahdeksan eli kakskytäkaks minsaa vaille ja vikaks, vaik kuutta minsaa vaille. Skäfästi sekavaa, eiks jehna.
Tällai jo sit, tää yks helvetin uneto timma, onki melkein klaarattu. Oon ihan saletti, et mun tää digitaali vekkari välillä kyl treenaa huijaa. Joskus, jotain helvetin viittäki minsaa, joutuu kituun varmallaki tuplasti.
Noniin, jos joku jengistä on vielä, ees snadisti messissä, tarttee kyl gratuleera.On tää sen verran skitsoo touhuu, ku tätä aamuyötä koittaa handlaa.
Yhen nastan lohtupointin, oon hokannu. Et onneks, joku on snaijannu dilkkaa, tän timman kuuteenkypään minsaan. Ainaski meitsille toi sadan minsan timma, oiski jo kohtalon kyssäri.
Teksti: Jaakko Koroma
