MUUTTO MUUALLE
Enpä olisi uskonut että meikäläinenkin muuttaa vielä yli kuusikymppisenä. Olen koko ikäni asunut
pääkaupunki seudulla ja olen aina sanonut ”landelle en muuta” No ei me ihan landelle muutettu,
aika lähelle, Lohjalle, eli Saukkolaan. Vihaan muuttoa, siis sitä tavaroiden pakkaamista ja
kantamista ja kaikkea mitä muuttoon liittyy. Vaimo on puhunut muualle muuttamisesta jo
pidemmän aikaa, ajattelin että se on vaan ”puhetta” joka kyllä sitten jossain vaiheessa loppuu.
Vaimo puhui että olisi mukavaa kun olisi pieni takapiha jossa voisi kesällä istua ja nauttia auringon
paisteesta. No itse olen aika lailla ”varjo miehiä” eli hakeudun varjoon, tykkään toki auringosta,
mutta en halua hikoilla. Mitä enemmän vaimoni muutosta puhui aloin itsekkin kypsyä ajatukselle,
että asuttaisiin rivitalossa ja olisi pieni oma takapiha. Tietenkin minua arvelutti se, millaisia
naapureita rivitalossa saisi, olin kuullut kauhujuttuja joissa naapurit olivat ajaneet ihmisiä
hulluuden partaalle. En kyllä halunnut huonoja naapureita, no ei niitä kerrostalossakaan voinut
valita, niiden kanssa vaan piti tulla toimeen. Okei, sanoin vaimolle muutetaan vaan, mutta minne?
Meidän tytär asuu Saukkolassa omakoti talossa ja vaimo katsoi siltä suunnalta rivitalo asuntoja.
Lohjan kaupungilla on ihan säkkikaupalla asuntoja ja vuokrat olivat pari sataa euroa halvempia
kaksioista kuin täällä pääkaupunki seudulla ja meidän vuokra oli vielä pää kaupunki seudun
halvempia. Laitoimme siis asuntopaperit Lohjalle vetämään tossa lokakuussa 2016 ja 22.12.2016
tuli tekstari jossa luki että meille tarjotaan rivitalon 2 h + k 60 m2 Saukkolasta ja jos sen otamme
pitäisi ilmoittaa 31.12.2016 mennessä. Se oli juuri joulun alla ja kiire oli muutenkin, joten
päätimme että sen otamme turhia miettimättä. Aloin heti silloin jo tekemään muuttosuunnitelmaa.
Asia on niin että reilut kolme vuotta sitten sain sydän slaakin ja mulle laitettiin sydäntahdistin.
Olin ajanut bussia ammatikseni ja kun minulle tahdistin laitettiin en saanut ajaa enää
ammattiliikenteessä mitään isoa autoa ja multa otettiin bussi ja kuormaauto kortti pois. Mietin
muuttoa ja ajattelin jos otan kuorma auton, pitää hommata kuski, tosin silloin olisin riippuvainen
toisista ja en voisi itse vaikuttaa muuton ajankohtaan, niinku ”tuo päivä muutetaan ja tolla kellon
lyömällä” Katsastelin netistä pakettiautoja ja löysin aika hyvän 11,5 kuutiota tavaratilan sisä mitat
pituus 3,49 m leveys 1,78 m ja korkeus 1,88 m. Ajattelin että kaksi keikkaa niin tavarat kaikki olisi
uudessa osoiteessa ja voisin itse ajaa ja kahdesta keikasta huolimatta paku tulisi huomattavasti
halvemmaksi kuin kuormaauto. Mittasin kaikki huone kalut ja sovittelin niitä mielessäni pakuun…
ja kyllä kaksi reissua ja homma olisi hoidettu. Tammi kuussa saisimme muutta ihan koska vaan ja
tein suunnitelman 27.01.2017 kello 13 aloittaisimme muuton. Tammikuussa aloitimme tavaroiden
pakkaamisen. Alkuun parikymmentä banaanilaatikkoa no ne oli alta aikayksikön pakattu…sitten
lisää banaanilaatikoita…ja sitten isoja muovilaina laatikoita 40 kpl…ja sitten puuilosta 10 isoa
pahvimuutto laatikkoa. Asuntomme oli niin täynnä laatikoita ettei mihinkään enää mahtunut
mitään. NO eipä hätiä. Olin talotoimikunnan puheenjohtaja ja kellarissa oli iso kokous tila joka oli
tehty meille vanhasta kylmäkellarista…Nokkakärryyn neljä laatikkoa kerralla ja hissillä kellariin ja
noin 90 muuttolaatikkoa kellariin. Muutto alkoi 27.01.2017 klo 13 ja kello 16.50 olin ensimmäisen
kuorman kanssa Saukkolassa jossa talkoo porukka odotti, poikani appiukko oli hiasella, joka oli
täynnä muuttolaatikoita, minun kuorma oli huonekaluja. Kello 18.15 molemmat autot oli
tyhjätty.Seuraavana aamuna lähdin kohti stadia ja ”entisen” kodin pihalla olin 28.01.2017 klo
10.00
ja loput tavarat oli lastattu 11.15 Lähdin kohti Saukkolaa ja Saukkolassa olin n. 12.30 loput tavarat
purettiin ja auto oli tyhjä 13.20. Auton vuokra aika oli 15.00 ja autoa olin luovuttamassa 14.50..
hyvin ehti. Tämä sai olla tämän elämän viimeinen muutto…mitä nyt sit joskus muutan yksiöön,
mihin ei tavaroita tarvi mukaan ottaa..
Teksti: Orvo Levonniemi
