Kino Sheryl

► Tällä viikolla ensi-iltasarjamme tarjoaa katsottavaa koko perheelle, sillä jättiläismäistä suosiota nauttineet Onneli ja Anneli tekevät näyttävän paluun valkokankaalle. Tällä kertaa tuttujen hahmojen lisäksi mukana menossa on salaperäinen muukalainen.

► Lauantaina 28.1. klo 17:00 Kino Sherylissä esitetään Noora Kytöharjun dokumenttielokuva Kahtia jaettu kansa. Elokuva näyttää, kuinka vuoden 1918 sisällissodan perintö on vaikuttanut ihmisiin. Kytöharjun mukaan sodan traumat ja muistot näkyvät yhteiskunnassa edelleen, ja ne jakavat kansan kahtia. Liput näytökseen maksavat 6€.

Näytösajat

Kahtia jaettu kansa (7)
Dokumentin tapahtumat sijoittuvat Jämsänjokilaaksoon, jossa kevään 1918 sisällissodan tapahtumat kärjistyivät laajamittaiseksi, punaisiin kohdistuneeksi puhdistukseksi. Kahtia jaettu kansa antaa äänen paikallisille ihmisille. Se tekee näkyväksi sisällissodan jättämän trauman ja sen, kuinka tämä trauma on muokannut suhteita paikallisyhteisössä. Näkyviksi tulevat myös sisällissodan tapahtumat ja se miten niistä kerrottiin ja kuinka muistot kulkivat suvuissa. Aikaa on kulunut runsaasti ja maisema on ehtinyt muuttua useaan otteeseen vuoden 1918 jälkeen. Silti muistot tuosta ajasta ja sen tapahtumista nousevat esiin niin paikallislehtien sivuilla kuin ihmisten puheissa. Dokumentti kuvaa paikkakunnalla ilmenevää vastakkainasettelua sekä historian että nykypäivän kautta. Se ei sanele oikeita vastauksia, vaan antaa rakennusaineeksi ajatuksia ja historiallisen kehyksen.

La 28.1. klo 17:00 (tekijävierailu!)

Onneli, Anneli ja salaperäinen muukalainen (S)
Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen -elokuva perustuu Marjatta Kurenniemen rakastettuun lastenkirjaan Onneli, Anneli ja orpolapset. Elokuvassa Onneli ja Anneli ovat kaksi ihan tavallista lasta, ehkä vain hieman onnellisempia kuin monet muut, onhan heillä satumainen mahdollisuus asua kahdestaan rouva Ruusupuun heille suunnittelemassa talossa Ruusukujalla. Eräänä päivänä Onnelin ja Annelin luokse päätyy talon lähelle avatusta lastenkodista karannut Pekki. Pekki päätyy asumaan Onnelin ja Annelin rantamajaan ja kertoo heille, kuinka ankeaa elämä lastenkodissa on johtajatar Minna Pinnan tiukassa komennossa. Onneli, Anneli ja Pekki perustavat Rosvoliiton ja ryhtyvät toimiin, jotta lastenkodista tulisi taas iloinen paikka. Pienet Vaaksanheimolaiset ja muut Ruusukujan asukkaat rientävät Rosvoliiton avuksi. Seikkailujen päätteeksi maagisten ihmeiden taustalla on taasen Tingelstiinan ja Tangelstiinan lisäksi salaperäinen Rouva Ruusupuu.

La 28.1. klo 11:00
Su 29.1. klo 12:45
Ke 1.1. klo 17:30

La La Land (S)
La La Land -elokuva kertoo aloittelevan näyttelijän Mian (Emma Stone) ja omistautuneen jazz-muusikon Sebastianin (Ryan Gosling) tarinan. He ponnistelevat unelmiensa eteen kaupungissa, joka tunnetusti tuhoaa toiveet ja särkee sydämet. Nykyhetken Los Angelesin päivittäisestä elämästä kertova alkuperäismusikaali tutustuttaa unelmien tavoittelun iloihin ja suruihin. Damien Chazellen käsikirjoittama ja ohjaama La La Land on rakkaudenosoitus enkelten kaupungille ja Hollywood-musikaaleille.

La 28.1. klo 18:30
Su 29.1. klo 14:30
Ma 30.1. klo 19:30
Ke 1.1. klo 19:15

Paterson (7)
Paterson on bussikuski Patersonin kaupungissa New Jerseyssä. Hänen elämänsä koostuu yksinkertaisista rutiineista: joka päivä hän ajaa samaa reittiä tarkkaillen tuulilasinsa editse ajelehtivaa kaupunkia ja kuunnellen ympärillään käytävien keskustelujen osasia. Hän kirjoittaa runoja muistikirjaansa, ulkoiluttaa koiraansa, käy baarissa tasan yhdellä oluella ja palaa kotiin vaimonsa Lauran luokse. Lauran maailma puolestaan muuttuu jatkuvasti. Lähes päivittäin hän keksii erilaisia unelmia ja innostavia projekteja. Paterson ja Laura rakastavat toisiaan. Mies tukee vaimonsa uusia tavoitteita ja vaimo miehensä runonlahjoja. Jim Jarmuschin ohjaama elokuva tarkastelee hiljaisen eleettömästi jokapäiväisen arjen ylä- ja alamäkiä ja elämän pienten yksityiskohtien runollisuutta.

La 28.1. klo 14:45
Su 29.1. klo 19:00
Ti 31.1. klo 19:30

Swiss Army Man (12)
Swiss Army Man on visionääriduo Danielsin eli Daniel Scheinertin ja Daniel Kwanin ennennäkemätön luomus, joka pursuaa rajatonta mielikuvitusta sekä sisällöltään että muodoltaan. Autiolle saarelle haaksirikkoutunut Hank löytää rannalle ajautuneen, yliluonnollisia kykyjä omaavan ruumiin Mannyn, josta tulee hänen henkiinjäämispakkauksensa. Yhdessä he lähtevät täysin surrealistiselle matkalle kotiin. Uskomattoman selvitymistarinan päänäyttelijät Paul Dano ja Daniel Radcliffe ovat keränneet suitsutusta häikäisevistä roolisuorituksistaan tässä valkokankaiden outolinnussa, joka täytyy kokea itse. Koskettava, raikas ja järjettömän hauska Swiss Army Man oli Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin kiistaton yleisösuosikki syksyllä 2016.

Ma 30.1. klo 17:30

Jackie (12)
Jackie kertoo John F. Kennedyn vaimon Jaqueline Kennedyn omalaatuisen selvitytymistarinan JFK:n murhan jälkimainigeissa. Jackien roolissa nähdään virtuuosimainen Natalie Portman. Miehensä salamurhan jälkeen Jackien on surustaan huolimatta pidettävä perheensä koossa ja huolehdittava siitä, että hänen miehensä arvokas perintö jää elämään. Elokuvan on ohjannut Pablo Larraín.

Su 29.1. klo 17:00

Sing (7)
Itse ilkimys-, Kätyrit- ja Lemmikkien salainen elämä -elokuvien tekijöiltä Illumination-studiolta saapuu jouluksi elokuvateattereihin musiikintäyteinen animaatioelokuva Sing, joka kertoo siitä, miten jokainen meistä voi löytää sisältään tähden! Pääosassa on Buster Moon, tyylikäs koalaherra, joka johtaa parhaat päivänsä nähnyttä teatteria. Buster on ikuinen optimisti, joka rakastaa teatteriaan yli kaiken ja on valmis tekemään mitä vain pelastaakseen sen. Palauttaakseen hiipuvan konserttisalin entiseen loistoonsa hän päättää järjestää maailman mahtavimman laulukilpailun! Viisi kilpailijaa nousee ylitse muiden: hyräilevä huijarihiiri, ujo ramppikuumeesta kärsivä norsu, 25 pikkuporsaan pahnueen rättiväsynyt äiti, rikollisperheestään eroon pyrkivä nuori gangsterigorilla sekä piikkisika, joka haluaa karistaa ylimielisen poikaystävän kintereiltään ja ryhtyä soolouralle. Jokainen heistä saapuu Busterin pakeille uskoen lujasti, että tämä tilaisuus voi mullistaa koko elämän.

La 28.1. klo 12:45 (DUB)

Isäni Toni Erdmann (12)
Isäni Toni Erdmann ruotii eksentrisen isän (Peter Simonichek) ja tämän aikuisen, urakeskeisen tyttären (Sandra Hüller) suhdetta huumorin keinoin. Draamakomedia kilpaili Cannesin elokuvajuhlien arvostetussa pääkilpasarjassa ja nousi sarjan puhutuimmaksi elokuvaksi. Se rikkoi tarkkaan seuratun Screen Daily -elokuvalehden tähtitaulukon keskiarvoennätyksen ja voitti kriitikoiden liiton palkinnon. Sittemmin se on palkittu lukuisilla festivaaleilla sekä Euroopan parlamentin myöntämällä LUX-elokuvapalkinnolla. Syksyllä 2016 poikkeuksellinen elokuvahelmi valittiin Saksan Oscar-ehdokkaaksi. Elokuva kertoo Winfriedistä ja Inesistä, toisistaan vieraantuneista isästä ja tämän aikuisesta tyttärestä. Musiikinopettajana työskentelevä isä jää äkkiä ilman oppilaita ja kun iäkäs koirakin kuolee, päättää Winfried lähteä yllätysvierailulle tyttärensä luo. Ajoitus on totaalisen pielessä, sillä Ines paneutuu juuri huipputärkeään projektiin yritysstrategistin roolissa – Bukarestissa. Uusi ympäristö ei auta isää ja tytärtä kohtaamaan toisiaan. Winfried rakastaa totisen tyttärensä ärsyttämistä käytännön piloilla. Isä myös vinoilee tyttärelleen tämän urakeskeisyydestä: pitkistä palavereista, hotellien aulabaareista ja loputtomista raportoinneista. Isä ja tytär ajautuvat umpikujaan, ja lopulta Winfried suostuu palaamaan kotiin Saksaan. Kuvaan astuu Winfriedin supliikki alter ego, Toni Erdmann. Mauttomaan pukuun, outoon peruukkiin ja vielä oudompiin tekohampaisiin sonnustautunut Toni änkeää Inesin elämään väittämällä olevansa tämän esimiehen elämäntapavalmentaja. Tonin roolissa Winfriedista tulee rohkeampi ja estoton, mutta Inestä haaste ei pelota.

To 2.2. klo 18:00

I, Daniel Blake (7)
59-vuotias Daniel Blake on työskennellyt suurimman osan elämästään puuseppänä Newcastlessa. Sydänkohtauksen ja työtapaturman suistettua hänen elämänsä raiteiltaan hän saa huomata, ettei yhteiskunnan turvaverkko kannattelekaan kaikkia. Byrokratiakoneiston rattaisiin juututtuaan Daniel tutustuu samassa tilanteessa olevaan yksinhuoltajaäiti Katieen, joka painii omien ongelmiensa kanssa. Todenmakuinen draamaelokuva ruotii koskettavasti hyvinvointiyhteiskunnan horjumista. Ihmisyyttä ja mustaa huumoria pullollaan oleva I, Daniel Blake voitti keväällä Cannesin elokuvajuhlien kilpailusarjan pääpalkinnon eli Kultaisen palmun. Elokuvan ohjannut Ken Loach tunnetaan pitkän linjan ohjaajamestarina, joka kuvaa elokuvissaan usein arkisia sankareita realistisella otteella.

Ti 31.1. klo 17:30

———-

NETTISIVUT

Ohjelmisto, lisätietoa ja varaukset: http://kinosheryl.fi
Huom! Lippuja ei enää pysty ostamaan netistä, mutta niitä on yhä mahdollista varata nettisivujen kautta. Lippuja voi varata ja ostaa myös ennakkoon kassalta.

HINNASTO

Normaalihintaiset liput
Arkinäytökset (ma-to) 9€
Viikonloppunäytökset (pe-su) ja ensi-illat 10€

Alennusryhmien liput
(Alle 12v. lapset, eläkeläiset, siviilipalvelusmiehet, varusmiehet ja työttömät. Alennuksen saaminen edellyttää korttia tai muuta todistusta. Alennukset eivät koske festivaalinäytöksiä.)
Arkinäytökset (ma-to) 8€
Viikonloppunäytökset (pe-su) ja ensi-illat 9€

Opiskelijaedut
(Korkeakouluopiskelijat, jatko-opiskelijat, lukiolaiset ja ammattikoululaiset. Alennuksen saaminen edellyttää opiskelijakorttia. Alennukset eivät koske festivaalinäytöksiä.)
Arkinäytökset (ma-to) 8€
Viikonloppunäytökset (pe-su) ja ensi-illat 9€
Arkinäytökset (ma-to) TOKYO ry:n jäsenille 7€
Viikonloppunäytökset (pe-su) ja ensi-illat TOKYO ry:n jäsenille 8€

Alennukset eivät koske festivaalinäytöksiä tai erikoisnäytöksiä.

YHTEYSTIEDOT

Sijainti ja saapumisohjeet: http://kinosheryl.fi
kino.sheryl@gmail.com

Puh. 040 1706602 (toiminnassa, kun teatteri on auki)

http://kinosheryl.fi
https://www.facebook.com/kinosheryl
https://instagram.com/kinosheryl

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *