Hakaniemen kauppahallin väistötilaa esitetään vuokrattavaks

Hakaniemen kauppahallin väistötilaa esitetään vuokrattavaks
Kuva: Helsingin kaupunki / uutiset

 

Kiinteistölautakunta käsittelee kokouksessaan 26. tammikuuta Hakaniemen kauppahallin peruskorjauksen aikaisten väistötilojen hankkimista. Lautakunnalle esitetään vaihtoehtoa, jossa kaupunki vuokraisi Hakaniementorille rakennettavan väistötilarakennuksen peruskorjauksen ajaksi.

Kiinteistölautakunnalle esitetään Rakennusliike Koivukoski Oy:n valitsemista Hakaniemen kauppahallin väistötilan toteuttajaksi. Tämän vaihtoehdon mukaan kaupunki vuokraisi noin 2 000 neliömetrin suuruisen Lasipaviljonki-väistötilan 1.2.2018–31.1.2020 väliseksi ajaksi noin 3,1 miljoonalla eurolla.

Hakaniementorille toteutettavasta väistötilasta saatiin määräaikaan 24. marraskuuta 2016 mennessä kaksi tarjousta. Tarjousten arvioinnin yhteydessä todettiin, että kumpikaan tarjous ei täyttänyt kaikilta osin hankkeelle asetettuja vaatimuksia. Molempien tarjoajien kanssa siirryttiin neuvottelumenettelyyn, ja heillä oli mahdollisuus antaa tarvittavat lisäselvitykset tarjouksiin 28. joulukuuta 2016 mennessä. Tämän jälkeen tarkennetut tarjoukset arvioitiin uudelleen ja todettiin, että vain Rakennusliike Koivukoski Oy:n tarjous täyttää vaatimukset.

Tarjoajilla oli mahdollisuus tarjota väistötilarakennuksen toteuttamista siten, että kaupunki joko ostaa tai vuokraa rakennuksen. Tilaa esitetään vuokrattavaksi, koska kaupunki ei ole tehnyt päätöksiä sen jatkokäytöstä.

Hallikauppa jatkuu keskeytyksettä peruskorjauksen ajan

Nykyisen aikataulun mukaan Hakaniemen kauppahallin peruskorjaus alkaa alkuvuodesta 2018 ja valmistuu syksyllä 2019. Peruskorjauksen aikataulu tarkentuu, kun väistötilan toteuttaja on valittu. Hallimyynti jatkuu keskeytyksettä peruskorjauksen ajan väliaikaisissa tiloissa, jonne on suunniteltu 144 myyntipaikkaa. Kaupunginhallitus päätti kesäkuussa 2016, että väistötilat suunnitellaan Hakaniementorille.

Teksti; Helsingin kaupunki / uutist

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *