Maire Linnea Pekkanen vietti syyskuussa ysikymppiset Kannelmäen palvelutalossa
frendiensä kanssa ja oli valmis menee toiseen kerrokseen.
– Elämäni parhaat bileet, skiiasi stadin friidu lähes last sanoiksi. Tasan kuukausi
synttäreitten jälkeen.
Mutsi syntyi Vaasassa, jossa pamplas vaan andraa kotimaista. Pääsi orpona Laihialle
sijaishimppeen, jossa pamlattiin vaan finskaa. Opetteli suomen kesällä niin, että pääsi 3
luokalle eikä joutunut tuplaamaan. Häpeä olisi ollut liian suuri.
Mormor Sofia oli budjannu vuosisadan alkupuolella Stadissa. Mude ei tiennyt sitä ennen kuin
mä tein sukututkimusta. Mummi delas keuhkosyöpään kolmenelosena. Stadissa se oli
styylannu jonkun skönärin kanssa eikä jaksanut venata ja palasi Vaasaan. Mutsi jäi orvoksi
10-vuotiaana.
MUISTIKUVA LAPSUUDESTA
Seison avoimen haudan äärellä. Puhui pappi jotain.
Siunasi äidin. Miksi?
Ihmettelin miksi äiti oli poissa.
En tajunnut, että hän lepäsi siinä maan alla.
Odotin hänen tulevan kuin ennen viereeni
kuin ennen hymyillen, halaillen minua.
Outo tyhjyys valtasi minut.
Vähitellen ymmärsin.
Olin 10-vuotias.
Mutsi oli 14-vuotiaasta pikkulottana. Faija neliraajavalvaantui sodassa 17-vuotiaana ja
sairasti vuoden Vaasan sotasairaalassa (entinen tyttökoulu). Isälläni Viljolla ei liikkunut kuin
silmät ja Mutsi rakastu niihin.
Faija toipui ja palasi stadiin, Tölikän kundi. Oli miinanraivaajanakin vielä. Mutsi jäi Vaasaan.
Vuoden kuluttua mutsi tuli parhaan kaverinsa Irjan kanssa budjaamaan stadiin. Irjan täti oli
doku ja haukkui friiduja koko ajan huoriks jne… Friidut muutti Toukolaan puutaloon, jossa
naapurina budjas konstaapeli. Turvallinen mesta.
Faija veti sällin pystyyn
Faija oli jostain saanut vihiä, että mutsi oli muuttanut stadiin. Kun ei muuta kekannut oli
alkanut väijyy Steissillä mutsia. Mude olikin dallannut Steissiin läpi jonkun sällin kanssa parin
viikon kuluttua. Faija oli mennyt eteen ja sanonut hei sori vaan, mut tää on mun giltsi.
Kundi oli alkanut väittää vastaan. Faija oli vetänyt sen pystyyn. Sen jälkeen homma oli pihvi.
Kolme kundia syntyi. tyttö delas heti synnyttyä.
Faija Viljo Pekkanen oli kova luu kehäneliössä. Voitti mm. EM-katsastukset ja olisi kuulunut
päästä stadin olympialaisiin. Myöhemmin hajosi oikean käden kämmenluu ja ura slut. Näin
siis sporttasi sotahalvauksen jälkeen. Helsingin Voimailijoita edustanut Vili delas 1994.
VILJOLLE
Askeleesi kaikuu vielä.
Nyt kun kuljet taivaan tiellä,
kuuntelen kaikuja sen.
Vain hetkisen enää
päivän kerään
herään sinua kaivaten,
muistaen, anoen.
Sinut vielä nähdä saanen,
kulkea käsikkäin.
kuin ennen.
Mutsi duunas vaikka mitä elämässään. Oli Elannossa ja Hokissa myyjänä. Kampaajana,
lastenhoitajana, kirkkokuorossa, kuoroissa ja monessa yhdistyksessä.
Porvis 45 a 20 oli meidän himppe kunnes muutettiin Botneen, kun mä olin ykstoista.
Porviksella oli vmäinen isännöitsijä, joka rähisi jurrissa aina rapussa kaikille. Faija veti senkin
kerran senkin pystyyn rapessa ja me saatiin häätö. Talon asukkaat kuitenkin kiittelivät faijaa,
että oli opettanut idioottia.
Mutsi oli duunissa porviksen ja Intiankadun kulman Elannossa. Mä kävin Eltsun skolee ja oli
nasta päästä skolesta, kun kävin aina tsiigaa mutsia ja sain hillomunkin ym. Me oltiin vähän
niinkuin fiinimpää väkeä vuokratalossa, kun meillä oli landepaikka Bodön saaressa Porvoon
ulkosaaristossa. Kateet tsiigas ikkunoista aina kuin me lähettiin, jopa joskus piirssillä,
Eltsunlahden bryggalle ja sieltä itäsaaristoon.
Mutsi oli niin monessa mukana, että on vaikea ymmärtääkään. Eikä hän koskaan edes
vaikuttanut kiireiseltä. Mutsi heräs aina viiden jälkeen laittaa faijalle aamupuuroo. Kun fade
tuli viideltä duunista oli ruoka venaamassa. Mutsi sanoi, että hänen duunina on hoidella
safkat, kun faija tuo tilin.
TOIVON HETKI
Toivon, että saisin elää
vielä hetken tässä.
Ps. Runot ovat Maire Pekkasen (1926 Vaasa – 2016 Helsinki) omia.
Jari Pekkanen
OTK, free lancer