Helsingin kulttuuripalkinnon 2016 on saanut kuvataiteilija Viva Granlund. Taiteen ja kaupunkiaktivismin rajapinnassa uraa uurtanut taiteilija tunnetaan ennen muuta julkiseen kaupunkitilaan tehdyistä vaikuttavista seinämaalauksistaan, jotka pysäyttävät ohikulkijansa ihailemaan ja ajattelemaan eri puolilla Helsinkiä joka päivä. Palkinto on arvoltaan 10 000 euroa.
”Viva Granlund on murtanut kaupunkitaiteen ja -byrokratian betonoiduksi luullun vastakkainasettelun. Hän on töillään ja aloitteellisuudellaan osoittanut, että kaupunkia voi ja pitää muuttaa. Taiteilija voi vaikuttaa arjen ympäristöön ja jopa kaupungin virkamieheen. Helsinki on Viva Granlundin ansiosta pykälän lähempänä modernia eurooppalaista suurkaupunkia”, tiivistää kulttuuri- ja kirjastolautakunnan puheenjohtaja Jukka Relander.
Viva Granlundin värikkäät ja yksityiskohdiltaan runsaat muraalit ovat 2000-luvun mittaan tuoneet elämää betonisiin alikulkuihin, seiniin ja sillanalusiin muun muassa Teollisuuskadulla, Hakaniemenrannassa, Pasilan asemalla ja pyöräilyväylä Baanalla. Työt ovat enemmän kuin maalauksia, ne ovat sekä lopputulos että tekemisen performanssi, joka kannustaa aktiivisuuteen ja synnyttää sekä ohikiitävää että pysyvämpää keskustelua. Granlundin työskentelymuoto julkisessa tilassa on usein myös osallistava ja yhteisöllinen, kuten Malmin alikulkuun 2011 syntyneessä seinämaalauksessa.
Helsingissä julkisten tilojen katutaiteen matka töhrytaisteluista osaksi laillista nykykulttuuria on vaatinut taiteellisen näkemyksen lisäksi päättäväisyyttä ja oma-aloitteisuutta asioinnissa kaupungin virastojen kanssa. Yksi pääkaupunkimme nähdyimpiä taideteoksia on luolamaalaus Opintoputki, joka syntyi Granlundin kokoaman taiteilijaryhmän yhteistyönä Kaisaniemen metroasemalle 2006.
Siitä alkoi taiteilijan vuosi vuodelta tiivistynyt yhteistyö rakennusviraston kanssa. Taiteilija vastaa itse töidensä kunnosta ja siisteydestä, ja ennakkoluuloja on puolin ja toisin yhä vähemmän. Jo viitisen vuotta Granlund on saanut maalata työnsä suoraan betoniin, eikä erikseen seiniin pultattaville levyille, kuten aluksi.
Taiteellisten projektiensa ohessa helsinkiläinen Viva Granlund on työskennellyt opettajana Pohjois-Helsingin kuvataidekoulussa vuodesta 2001 lähtien. Hän on opiskellut Vapaassa Taidekoulussa 1980-luvulla ja The Art Students League of New Yorkissa 1993–1998.
Helsingin kulttuuripalkinto myönnetään vuosittain tunnustuksena merkittävistä taiteellisista ansioista tai merkittävästä työstä Helsingin kulttuurielämän hyväksi. Palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa, ja sen myöntää Helsingin kulttuuri- ja kirjastolautakunta. Viime vuonna palkinnon sai näyttelijä Kati Outinen. Kaikki aiempien vuosien kulttuuripalkinnon saajat löytyvät kulttuurikeskuksen verkkosivulta: hel.fi/kulttuuri.
Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset

