Näyttelytila Laiturilla avautuu perjantaina 28. lokakuuta näyttely Paperitiikerit, joka esittelee suunnittelupöydälle pysähtyneitä maisema-arkkitehtuurikohteita. Olosuhteet muuttuvat, rahat loppuvat, aika ajaa suunnitelman ohi tai päätöksenteosta tulee poliittinen kiista. Paperitiikerit ovat toteutumattomia suunnitelmia, jotka eivät saaneet tilaisuutta muuttaa kaupunkia ja luoda uusia ympäristöjä.
Näyttelyssä esillä olevat maisema-arkkitehtuurikohteet ovat tärkeitä sijainnin, koon tai erityisten ominaisuuksien takia. Suunnitelmat esitellään omilla, eri aikoina tehdyillä aineistoillaan, joista voi havainnoida ajankuvaa ja esitystekniikan kehitystä. Helsingin Töölönlahti on näyttelyn teeman kiteyttävä kansallisesti merkittävä ulkotila. Lisäksi esitellään Barkerin puisto Turusta, Espoon Kirkkojärvenpuisto, Helsingin Vanhankaupungin alueelle suunniteltu arkeologinen puisto sekä Vuosaaren hautausmaan maisema-arkkitehtuurikilpailun voittanut suunnitelma.
Julkisen ulkotilan suunnitelmien takana on suuri joukko ammattilaisia, jotka eivät yleensä tule tutuiksi, vaikka hankkeiden ympärillä käydään vilkasta keskustelua. Näyttelyssä suunnittelijat pääsevät ääneen. Näyttelyn toivotaan myös herättävän keskustelua siitä, miten Suomeen saadaan entistä enemmän laadukasta maisema-arkkitehtuuria. Kaikille avoin keskustelutilaisuus järjestetään näyttely- ja infotila Laiturilla 23. marraskuuta kello 17.
Paperitiikerit-näyttely avoinna 26. marraskuuta 2016 asti >>
Laiturin syksyssä ovat esillä myös lähiöt sekä opiskelijoiden näkemykset Helsingistä
Laiturin pienessä näyttelytilassa esitellään 1.–12.11.2016 näyttely Töölönlahden saunat. Aalto-yliopiston arkkitehtiopiskelijat ideoivat kurssityönä julkisia saunoja Helsingin paraatipaikalle. Esillä on opiskelijoiden ehdotuksia puulämmitteisiksi ja puurakenteisiksi rantasaunoiksi, jotka voisivat olla vuokrattavissa pienten seurueiden käyttöön.
Esikaupunkielämä valtaa Laiturin pienen näyttelytilan 16.11.–1.12.2016. Hoodit esillä Laiturilla -näyttely kertoo, kuinka Helsingin kaupunki kehittää lähiöistä entistä viihtyisämpiä ja toimivampia kaupunginosia. Näyttelyssä yleisö pääsee myös kertomaan mikä omassa asuinpaikassa on parasta.
Vuoden vaihteessa 7.12.2016–7.1.2017 Laiturin pienessä näyttelytilassa on esillä näyttely Suunniteltu ja koettu kaupunki. Näyttelyssä esitellään Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston opiskelijoiden tulkintoja Hakaniemenrannan ja Merihaan ympäristöön. Alueen ajalliset kerrostumat ja historia halutaan tehdä näkyväksi. Opiskelijat laativat myös ideoita Merihaan ja Sörnäisten rantatien alueen asemakaavaan.
Lue lisää Laiturin syksyn näyttelyistä >>
Info- ja näyttelytila Laituri
Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto
Narinkka 2, Kamppi, 00100 Helsinki
puh. (09) 310 37390
http://laituri.hel.fi
Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset

