Stadissa on ollu sburguja, mun nuoruudessa, paljo enemmän ku nyt. Niit sanottiin silloin roskisdyykkareiks, kun ne kaivo safkansa roskiksista ja jopa goisasvat yönsä niissä. Ne dokas omatekost kiljuu, tai ponuu, jos ne hittas jostain ainekset niiden duunaamiseks. Jotku goisas yönsäkin roskiksissa, tai siltojen alla, skutseiss, talojen klitsuiss ja vinteill.
Oli vielä niitäkin kurjempii pultsareita, puliukkoja. Ne oli dokui, ilman duuniija joiden muijat oli stikannu ne veks himasta, eikä sossu tarjonnu fyrkkaa, tai kledjuja, niinku nykyään. Kai ne joskus pääs, asunnottomien yömajoihin, jos olivat selvin päin. Ei ne aina pystyny, ne dokas mitä tahansa liemii, talousspriitä, denaturoituu spriitä, sellakkaa, josta ne sai lakan veks suolalla.
Kolinakin kävi, sitt metanoli, käsidesi ja ties mitä. Joistakin ne tuli sokeiks ja jos kävi hyvä säkä, delasvat veks. Jos fikkas oli hynää pysty tsöbaa jonkun puolikkaan vinkkupullon pitkäripasest. Mä en tarkkaan tsennaa, miten ne sen viinakortin kanss touhus, saiks ne brenkkuu Alkost, kun ne oli pultsareita??.
No se siitä. Mun piti kertoo stoori noist nykyisit spugeist. Vanhat häippäs jossain vaiheessa uuden sukupolven tieltä. Ei niistä vanhoist ollu muutaku estettinen haitta. Ei ne käyny kehenkään käsiks, ei potkinu ketään, eikä raiskannu. Joskus joku saatto pyytää ohikulkijalta snadisti hynää.
Oisko ne häipyny joskus seitkytluvun hujakoilla. Sitt tuli nää nuoret dokut. Työtä vieroksuvat, tai työttömät, jotka ei selvin päin sietäny itseään, eikä toisiakaan. Meukkas känniss tai pilvess pitkin gartsoi ja puistoi. Flaidas keskenään ja huuteli rivouksii ohikulkijoille.
Mä olin duunissa Eerikinkadulla. Yhteen aikaan tsittasin kolmanness kerroksessa. Näköala oli siihen kolmiopuistoon: Albertin-, Eerikin- ja Lapinlahdenkadun välissä.
Albertinkadulla oli viinakauppa. Kun nää nuoret joutomiehet oli saanu sossusta fyrkkaa, ne majottu bissekorin, tai muun brenkun kanssa, siihen puistikkoon. Korit jemmattiin puskiin ja tsitattiin penkeille leedipäivii viettämään. Skidit oli leikkimässä hiekka laatikoilla ja varmaan näkivät kaiken sen minkä minäkin.
No minähän näin.Vuosien varrella koko elämän kirjon. En kuitenkaan synnytystä. Kassialmoja oli näiden sburgujen seassa harvemmin, mutta joskus sentään. Kerran jäin katsomaan kun yks tällanen tuli pyytää karbaaseilta ryyppyy. Ilmeisesti se makso suihinoton, sillä vasta kun yks niist kundeist oli hoidettu, se sai ottaa flindarista huikan.
Sill samall penkillä, toimitettiin kerran Juicen biisin pyhä toimitus. Lähetys-saarnaaja-asennossa. Aamuakti. Joku duuniin kiirehtivä mieshenkilö kävi keskeyttämässä touhun.
Siin puistossa kävi lähes päivittäin yks vanhempi lyyli. Sill oli musta leveelierinen hattu ja jonkinlainen viitta ja kaks tsebaa, kun sen klabbit ei oikein skulannu, ku se oli oikein fyllassa se kaatuili. Tai ehkä se oli vaan niin klesa, ett se kaatuili sen takii.
Kerran mä satuin just tsiigaa fönäristä ku se lens selälleen. Siinä se makas helmat hampaissa ilman stringejä tai raappahousui. Klabbit kauheill mustelmilla ja äijät yritti saada sitä pystyyn, pikkuskiditki tsiigas monttu auki tätiä. Joku soitti poliisit. Ne vei sen mukanaan, mutta jo tunnin päästä se oli taas siell puistoss. Muistelen, että se olis tunnettu Kreivittärenä? Tai joku sen tapainen ”lempinimi” sillä oli.
Näki siellä joskus jotain, joka sai sgriinaamaanki. Kerran siihen keräänty enemmänkin dokuja. Vilkasin ikkunasta, aina silloin tällöin, ett mikä kokous siell on meneillään.
Yhdess vaiheessa siihen tuli kundi, uudess värikkääss pusakassa, se oli ku papukaija varpusparvessa. Sill oli kassi täynnä viinaksia, niitä ne rupes divaamaan päivän mittaa. Hakivat kai välillä lisääkin.
Iltapäivän puolella porukka staijass siell puistoss edelleen, huoju ja tuuppi toisiaan. Pientä rähinää oli meneillään. Sitt sitä ”papukaijaa” alko kusettaa. Ensteks sill oli vaikeuksii anorakin vetskarin kanssa, housujenki vetskari tais jumittaa. Onnistu se viimein, mutt silloin joku kavereista horjahti sen päälle, ja kundi kaatu kesken stritin, löi otsansa kanttikiveen, joka reunusti pensaita.
Siltä tais mennä taju hetkeks, sitt se nous ylös pyyhkäs otsaansa, josta vuos aika lailla bludee. Kundi oli niin jurriss, ettei varmaan tsennannu kipuu. Mutt sen stritti oli vielä kesken, se otti sladdin taas handuunsa, silloin se hogas verisen handun ja sladdin.
Jätkä sai hirveen hepulin. Se vaan pyöri paikallaan ja huus jotain kavereilleen. Kundit tsiigas sitä ja sen sladdii ja selitti jotain. Luulen ett ne kerto kaiffarille, ett sill on ventti otsassa ei hepissä. Rauhottuhan se lopulta, mutt kyll oli karsees kunnoss se uus anorakki.
Paljo muutakin hendass, niiden kahdeksan vuoden aikana, ku olin duuniss siin Albertin ja Eerikingartsan kulmass. Tsitatessani yläkerroksissa, näin muutamia traagisia putoamisiakin, mutta ne on sitt ihan eri stoorei.
Rantsu