Helsingin kirjastoauto on 50-vuotias

 

Kirjastoauto 50 vuotta  Kuva: helsingin kaupunki / uutiset

Kirjastoauto 50 vuotta
Kuva: helsingin kaupunki / uutiset

 

Kirjastoautotoiminta alkoi Helsingissä vuonna 1966. Aluksi kirjastoauto toi kirjastopalvelut Itä-Helsinkiin, jossa ei vielä ollut lähikirjastoja. Nykyään kaupunkia kiertää kaksi nykyaikaista kirjastoautoa, jotka palvelevat sekä lapsia että aikuisia.

Kirjastoautoista tuli 1960-luvun puolivälissä tärkeä osa helsinkiläisten kirjastopalveluja. Aluksi autoja käytettiin kirjojen kuljettamiseen sivukirjastojen niukkojen kokoelmien täydennykseen. 1950-luvun alussa kirjasto käytti vuokra-autoja kirjojen kuljetukseen, mutta sai lopulta kaupungilta varoja oman auton hankkimiseen.

Kirjastoauto

Kirjastoauto

Helsingin kaupunginhallitus oikeutti toukokuussa 1964 kirjastolautakunnan aloittamaan kirjastoautotoiminnan vuoden 1965 alusta ja myönsi siihen tarvittavat määrärahat.

Ensimmäinen kirjastoauto lähti matkalleen Helsingin kaupunginkirjastossa vuonna 1966. Auto alkoi liikennöidä etupäässä Itä-Helsingin uusissa lähiöissä, joissa ei ollut vielä sivukirjastoa: Laajasalossa, Myllypurossa, Vuosaaressa, Kontulassa ja Puotilassa.

Koska silloisessa pääkirjastossa, Rikhardinkadun kirjastossa, ei ollut mahdollisuutta säilyttää kirjastoautoa, sille vuokrattiin autotalli ja työhuonetila Roihupellosta.

Kirjastoautosta tuli heti suosittu. Ensimmäisenä vuonna autosta lainattiin yli 177 000 teosta.

Koska Itä-Helsingin alueen uusien kirjastojen kaupunginosakirjastojen valmistuminen lykkääntyi 70-luvun puoliväliin saakka, kirjastoauton suosio jatkui. Suosio saavutti huippunsa vuonna 1972, kun kirjastoautossa tehtiin lähes 615 000 lainausta.

Lähde: Mikko Laakso: Kansanvalistajasta kansalaisten olohuoneeksi – Helsingin kaupunginkirjasto 1940-2005, Gummerus, 2010.

Kirjastoauto tänä päivänä Kuva: Helsinkin kaupunki / uutiset

Kirjastoauto tänä päivänä
Kuva: Helsinkin kaupunki / uutiset

Nykyään helsinkiläisiä palvelee kaksi kirjastoautoa: kirjastoauto Stara sekä lastenkirjastoauto Skidi.

Kirjastoauto Stara aloitti toimintansa vuonna 2003. Stara saapuu pysäkeilleen kolmena iltana viikossa ja tarjoaa aineistoa sekä aikuisille että lapsille. Loppuviikosta Stara kiertää palvelemassa myös kouluja ja päiväkoteja. Stara kuljettaa mukanaan noin 3 500 kirjaa.

Lastenkirjastoauto Skidi otettiin käyttöön tammikuussa 2014 ja on tiettävästi maailman ainoa käytössä oleva muumeilla koristeltu kirjastoauto. Helsingin kaupunginkirjasto halusi kunnioittaa juhlavuottaan viettävää helsinkiläistä kirjailijaa ja taiteilijaa Tove Janssonia kirjastoauton muumi-kuvituksella.

Lastenkirjastoauto Skidi kiertää arkipäivisin kouluilla ja päiväkodeilla. Vilkkaimpina aamuina lainataan jopa 700 kirjaa. Skidi palvelee neljänä arki-iltana viikossa myös iltapysäkkien asiakkaita eri puolilla Helsinkiä. Autossa voidaan järjestää myös pienimuotoisia tapahtumia auton takaosan toimiessa katsomona. Esiin vedettävä näyttö monipuolistaa esityksiä.

Kirjastoauton faktat

  • Toiminta alkoi: 1966
  • Kirjastoautot: lastenkirjastoauto Skidi ja kirjastoauto Stara
  • Pysäkkejä yhteensä: iltapysäkkejä 33, 25 koulua, 55 päiväkotia ja muutama leikkipuisto
  • Kävijöitä (2015): 84 868
  • Kokoelma (kirjoja, lehtiä, musiikkia ym.): noin 36 000
  • Lainoja (2015): 192 092. Aikuisten aineiston lainaus noin 22% ja lasten aineiston lainaus 78%
  • Laitteet: lainaus-palautusautomaatti ja esiin vedettävä näyttö Skidissä, lainaus-palautusautomaatti Starassa
  • Henkilökuntaa: 11 henkilöä

Lisätietoja Helsingin kirjastoautosta löytyy Helmet.fi:stä.

Historiakuvat: Helsingin kaupunginkirjaston arkisto

Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *