Kuva: Jaakko Koroma
Tällai aamuyöstä, ku startaa toi kooma feidaan ja tää vanha romu diisseli, köhien käynnistyy, niin kuupassa usein rundaa tota elettyy eloo. Onks nää mun kaikki, hämytki ratkasut ja statementit, födannu mulle mukamas aina, jotain aitoo onnee ja auvoo. Ja sit, onks meitsi kans joskus, duunannu jotain bulii fittii feeluu jollekki. Oisko redii, nyt vuosienki jälkeen, treenaa anoo tota sorii.
Oisko sittenki kantsunu kituu toi skoleki, kunnolla finaaliin. Tuliks mutsii käytyy riittävän usein helssaamassa, ku se jo budjas Lassilan hoitohimassa. Miten noi suhteet systeriin ja broidiinki, joteski vaan, oli tullu mokattu, handlaa kondikseen.
Meitsii on toi luoja, kyl onneks siunannu vaiffilla, jolla on ollu tota talenttii ja styrkka, runttaa jarruspedaalii aina, ku meitsi starttas flygaan fääreissä, joista kaikki muut kyl hiffas, et ei se mitään gutaa, mulle varmalla tuu födaan. Tällai vanhempana, nyt kyl voi jo hiffaa, et toi femme fataale, on se, joka finaalissa sittenki, tätä eloo liidaa.
Ja tsägästähän tää kaikki, koko elon rieha, onki ollu kiinni. Nyt vähitellen jo tänki bonjaa, et jos juitsut, ei aina skulannukkaan, niinku mä olisin hinkunu, niin nyt sit voi iisisti hiffaa, et ne on finaalissa, sit kuiteski menny just, niinku niitten tarttiki mennä.
Teksti: Jaakko Koroma