Pikku-Pena oli akaton kundi viiskymppiseks. Budjas sen koko elon Sepänkartsalla. Sen styrkka mutsi, oli Usarissa latojana. Pena sit kans, skolen jälkeen, sinne oppiin. Pena oli snadi, heiveröinen hemmo. Nää Rööperin kovat kundit oli kuiteski tän Penan skidiajan kafruja.
Joskus funtsittiin, ku Penaki iltahukista, joutu myöhään dallaan himaan Rööperiin, et tarttiks sen sakagaa, jotain sen himamatkalla. Joku sit kaveeras, et nää kovat karjut diggas Penaa. Vaik skoudet joskus tivas Penaltaki jotain tietoo, niin ei se konsa vasikoinu mitään.
Sit Usariin, tuli sisätsuppariks yks ikäneito. Jotain neljävitonen. Sit tää friidu ja Pena starttas kaveeraan, ku se tsuppi latomossa. Snadisti skriinattiin, ku tää Fabiola, nimettiin se ton Belgian kunkun siipan mukaan, lähti hissiin, niin tää Pena singras spiidillä, sen meggeen. Snadi tovi ja Pena takas latomoon, posket kliffasti punottaen.
Studattiin skäfästi tän Penan puolesta, tätä niitten lovestoorii, et tää Mata Hari, ei vaan kusettais tätä Penaa, ku ne flyttas kimppaan sinne Sepänkartsalle, tän Penan kaksioon. Mut häpiend. Ne meni sit giftikseen ja ku Penan kondis sit vähitellen alko brakaan, tää gimma hoiti Penan ihan hellästi, finaaliin asti.
Pena aina bamlas, et stadilaisen hiffaa siitä, et se pääsee sporalla himaan.
Teksti:Jaakko Koroma
