Mitä uutta Helsingissä 2016, ja kuka sen teki? Helsingin kulttuuriteko -palkinnon saaja valitaan kaupunkilaisilta kerättyjen ehdotusten pohjalta. Vuosittain jaettava palkinto on suuruudeltaan 5000 euroa.
Helsingin kulttuuriteko on jotakin, joka muuttaa tai haastaa olemassa olevaa tilaa tai toimintatapaa. Palkitsemisen kohteena voi olla suuri tai pieni teko, jonka vaikutus kohdistuu Helsinkiin tai helsinkiläisiin. Tärkeintä on, että teko osoittaa rohkeutta luoda jotain uutta ja erilaista. Kulttuuriteko on jotain, jonka vaikutus tuntuu juuri tänä vuonna.
Palkinto voidaan myöntää yhteisölle tai yksittäiselle henkilölle.
Helsingin kulttuuriteko 2016 -palkinto jaetaan tammikuussa 2017. Palkinnon myöntää Helsingin kulttuuri- ja kirjastolautakunta.
Vuonna 2015 vuoden Helsingin kulttuuriteko -palkinnon sai Sompasaunaseura ry:n Sompasauna.
Lue lisää www.hel.fi/kulttuuriteko
Jätä ehdotuksesi täällä.
Ehdotuksen jättäneiden kesken arvotaan lippuja Helsingin kulttuurikeskuksen tapahtumiin.
Teksti. Helsingin kaupunki / uutiset
