Sinnemäki yleiskaavasta: Elävä, viihtyisä kaupunki

 

Anni Sinnemäki Kuva: Helsingin kaupunki / uutiset

Anni Sinnemäki
Kuva: Helsingin kaupunki / uutiset

 

Kaupunkisuunnittelusta vastaava apulaiskaupungin johtaja Anni Sinnemäki sanoo, että uusi yleiskaava on kokonaisuus, jonka avulla Helsinki kasvaa tulevaisuudessa yhä elävämmäksi ja viihtyisämmäksi kaupungiksi.

”Kaupunkikaava laajentaa kantakaupunkia ja ohjaa toimivaan täydennysrakentamiseen joka puolella kaupunkia. Moottoritiemäisten väylien bulevardisoinnit muuttavat aikaisemmin vain liikenteelle varattua tilaa monipuoliseksi kaupungiksi.”

”Tiivistyvässä kaupungissa uudet asunnot ja toimiva raidejoukkoliikenne nivoutuvat yhteen. Yleiskaavaan nojaten kaupunki voi vastata suureen asuntokysyntään, joka on jatkunut jo vuosia”, Sinnemäki sanoo.

”Kaupunkikaava vahvistaa viheralueiden verkoston, jossa eri puolilla kaupunkia monimuotoinen lähiluonto ja virkistysalueet ovat ihmisten saavutettavissa. Yleiskaavan jatkosuunnittelua ohjaavat selkeät viheryhteyksiä ja luontoarvoja koskevat merkinnät ja määräykset.”
Lisää aiheesta:

Uutinen: Helsingin yleiskaava tulee kaupungin päättäjien ratkaistavaksi

Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *