Kesäkukkaistutukset varhain valmiina

 

Eiran puisto kuva: Helsingin kaupunki / uutiset

Eiran puisto
Kuva: Helsingin kaupunki / uutiset

 

Tänä vuonna Helsingin kaupungin kesäkukkaistutukset valmistuvat tavanomaista aikaisemmin. Kukkaryhmät ovat jo viimeistä silausta vaille valmiita.

Staran vihersuunnittelijan Kirsti Oksasen mukaan tämän vuoden trendi on värikkyys. Voimakkaat väriyhdistelmät ovat hypänneet kankaista ja sisustuksista puistoihin.

Kesäkukkaistutuksista vastaava Oksanen kuitenkin suunnittelee kukkaryhmät aina yksilöllisesti, kunkin puiston tyylin ja hengen mukaisesti.

– Olen suunnitellut sekä selkeän moderneja että perinteisiä muotoistutuksia ja myös runsaita istutuksia cottage garden -tyyliin.
Monissa istutuksissa tyylit yhdistyvät. Esimerkiksi Runebergin patsaan kukkaryhmässä on perinteinen kuvioistutus reunassa ja keskellä vapaan niittymäinen värileikki.

Näyttäviä kukkaryhmiä löytyy keskustan vihreistä olohuoneista, kuten Espalta, Kaivopuistosta, Eiranpuistosta, Karhupuistosta ja Makasiinipuistosta.

Kukkaloistoa löytyy myös ytimen ulkopuolelta. Kannattaa katsastaa ainakin Mosaiikkitorin sekä Herttoniemen ja Annalan kartanoiden kukkaryhmät – unohtamatta Ylä-Malmin torin kukka-astioita.

– Uutuuskasveja on aina mukana. Esimerkiksi suklaanruskeaa mustasilmäsusannaa, vanhan roosan väristä petuniaa ja viininpunaista purppuravaulaa löytyy Talvipuutarhan edustan ruukuista.

Kesäkukat ovat kukkeimmillaan heinäkuun alusta alkaen. Runsaimmillaan ne ovat elokuussa.

Kaupungin kesäkukkiin voi tutustua myös kesäkukkakarttaa tutkimalla. Ota kartta käteesi ja lähde kierrokselle Töölönlahden ympäristöön.

Lisätietoa:

Stadi kukkii -kartta »

Teksti : Helsingin kaupunki / uutiset

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *