Helsingin kesässä järjestetään paljon ulkoilmakonsertteja. Ne tuottavat monille iloa, mutta ärsyttävät toisia. Ympäristökeskus kokosi vastauksia tavallisimpiin konserteista esitettyihin kysymyksiin.
Miksi konsertit saavat tänä vuonna jatkaa soittoa pidempään kuin aiempina vuosina?
Helsingin ympäristökeskuksen ulkoilmakonserttien päättymisaikoja koskevassa linjauksessa on esitetty tärkeimmille tapahtumapaikoille kello 22:n jälkeen päättyvien tapahtumien enimmäismäärät. Linjaukset koskevat Suvilahden, Tukkutori-Teurastamon, Kyläsaaren, Kaisaniemen, Hietaniemen ja Kaivopuiston tapahtumapaikkoja.
Päättymisaikalinjauksen tavoitteena on löytää sekä tapahtumanjärjestäjiä että konserttivieraita ja lähistön asukkaita tyydyttävä ratkaisu.
Linjauksessa on otettu huomioon syksyllä 2015 tapahtumapaikkojen lähistölle kohdistettu asukaskysely sekä aiemmat kokemukset Helsingin ulkoilmakonserteista. Kyselyn perusteella suurin osa tapahtuma-alueiden lähellä asuvista pitää sopivana tapahtumien päättymisaikana arkisin kello 23 ja viikonloppuisin kello 24. Tästä syystä linjaukset sallivat aiempaa enemmän myöhäisiä päättymisaikoja. Toisaalta ne myös määrittävät kello 22:n jälkeen päättyvien tapahtumapäivien enimmäismäärän.
Mistä saan tietoa konserttien ajankohdista ja päättymisajoista?
Meluilmoituksista tehtävät päätökset ja kaikki muutkin Helsingin kaupungin päätösasiakirjat löytyvät osoitteesta http://dev.hel.fi/paatokset/. Lisäksi kannattaa seurata Helsingin kaupungin verkkosivuja ja uutisointia.
- Kesän suurimmat musiikkifestivaalit ja niiden päättymisajat (pdf)
Mitä meluilmoituspäätöksessä määrätään ja kuka tekee päätökset?
Meluilmoituspäätöksissä määritellään meluntorjuntatoimet, joiden avulla kohtuuton meluhaitta voidaan ehkäistä. Päätöksissä voidaan määritellä tapahtumien päättymisajat, suurimmat sallitut melutasot, tarvittavat melumittaukset sekä alue, jonka asukkaille tapahtumasta tulee ennakolta tiedottaa.
Päätöksiä valmisteltaessa otetaan huomioon uudet päättymisaikalinjaukset, tapahtumien määrä ja kesto tapahtumapaikalla ja sen lähistöllä, asutuksen läheisyys ja melun leviäminen.
Valmistelussa käytetään apuna melun leviämisselvityksiä, joita suurten tapahtumien järjestäjiltä etukäteen edellytetään. Konsertin aikana tehtävien melumittausten avulla voidaan huolehtia siitä, etteivät melutasot nouse liian korkeiksi tapahtuma-alueella tai sen ulkopuolella.
Meluilmoituspäätökset tekee ympäristönsuojelupäällikkö. Näissä päätöksissä ei voida vaikuttaa tapahtuman sijaintiin, sen ratkaisee alueen vuokraaja (kiinteistövirasto, rakennusvirasto, liikuntavirasto tai yksityinen maan haltija).
Tapahtuman järjestäjän meluntorjuntaohjeisiin on koottu tietoa muun muassa meluilmoituksen tekemisestä ja naapureille tiedottamisesta.
- Tapahtumajärjestäjän meluntorjuntaohjeet (pdf)
Lisää konserttikysymyksiä ja vastauksia ympäristökeskuksen blogissa http://www.ymparistotalolta.fi/
Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset

