Pikkukundina tsiigasin, ku Runskin pudessa, jotkut hygieenikot jaagas puluja. Ne oli väsänny sellasen suulisvarjon näkösen, metalliverkosta duunatun juitsun. Jotain nelisen metrii leveen, puolmetrii puden pinnasta staijaavan ansan. Oli vetäny, ainaski kymmenen metrii pitkän nartsan, josta ku ne nykäs, niin nää siemenillä ja viekkaudella, skruudaamaan kusetetut fogelit, jäiki sit tänne satimeen poseen.
Sit nää jäbät lappas, nää Stadin luontoon aidosti kuuluvat, shokissa räpyttävät fogelit, säkkeihin ja roudas ne kaasutettaviks. Ei spiidannu böödlaiffin jengi, ei skrivannu aviisit tätä hologaustii. Ainaski meitsii, joteski vihlas, vaikka nää pulut, joskus väänsiki skeidat mutsin, meidän hösen vinassa, kuivattamiin pyykkeihin.
Mut entäs nyt. Nää valkoposki vodafogelit. Mikä saatanan oikeus näillä, ihka vierailla, ökyröyhkeilla fogeleilla, on föraa itelleen Stadin nurtsigentsut ja rantsut. Nää pellettituupparit provosoi jengii, skeidaamalla piloille Stadin jengin omaisuutta. Onko kliffaa dallaa nurtsilla, pläägät vihreessä skeidassa tai epää pikkuskloddeja braisaamasta pudessa.
Joku on jänänny, kainosti ehdottaa, et kamoon, eiks tätä populaatioo sais ees skäfästi rajoittaa. Mut hirvee haloo ja älämöly, ornitoloogijengiltä. Onks niin, et nää vieraat, tänne flytanneet lajit, saaki duunaa ihka mitä ne tykkää ja niitä paapotaan. Mut omat, tänne jo satoja vuosia sitten kotiutuneet, niinku Stadin fogeli pulu, ei oo vieläkään saanu mitään, sille kuuluvaa rispektii.
Jaakko Koroma
