Pääkaupunkiseudun rakennusvalvonnat lähtevät yhteiselle kevätkatselmukselle keskiviikkona 20.4.2016 turvallisen, viihtyisän ja siistin kaupungin puolesta. Risuja jaetaan huonoon kuntoon päästetyille ja jopa vaaraa aiheuttaville rakennuksille sekä epäsiisteydellään ympäristöä rumentaville tonteille.
Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten valvojat aloittavat katselmuskierroksen kolmen kunnan yhteiseltä rajalta. Yhteinen valvontakierros pidetään nyt yhdeksättä kertaa. Se on osa pääkaupunkiseudun rakennusvalvontojen monipuolista yhteistyötä.
Katselmuksen teemoina Helsingin Hermanni ja pientaloalueiden siisteys
Helsingissä kierretään tänä vuonna Hermannin kaupunginosan asuin- ja teollisuusalueilla. Espoossa ja Kauniaisissa kierretään tutkimassa kaupunkilaisten ilmoittamia kohteita pientaloalueilla. Vantaalla tarkastetaan Itä- ja Länsi-Vantaan pientaloalueita pistokokein.
Tonteilla tarkastajat kiinnittävät huomiota mm. rakennusten, aitojen, vajojen ja piharakennusten turvallisuuteen, kuntoon ja luvallisuuteen sekä yleiseen siisteyteen. Tavoitteena on, että rakennukset ja pihamaat saadaan siisteiksi ja tavaroita säilytetään niin, että ne eivät vaaranna tai rumenna ympäristöä.
Paikat kuntoon määräajassa
Jos tontilla on liian huonokuntoinen tai sotkuinen kohde, omistajalle voidaan antaa suullinen huomautus tai kirjallinen kehotus hoitaa asia kuntoon. Kehotukseen liittyy määräaika, johon mennessä kohde on kunnostettava. Tontille tehdään seurantakäynti myöhemmin. Jos kehotusta ei noudateta määräajassa, voidaan kehotusta tehostaa uhkasakolla.
Enemmistö kaupunkilaisista huolehtii hyvin rakennuksistaan ja tonteistaan. Keskustelu riittää useimmille, joiden tonteilla on siivottavaa. Kirjallisia siivous- ja kunnostuskehotuksia annetaan Helsingissä vuosittain noin 130 ja Vantaalla noin 50.
Lisätietoja: Helsinki
Lisätietoja valvontakierroksesta Jari Teiniseltä p. 09 310 26462, jari.teininen@hel.fi tai Petri Laineelta, p. 09 310 26441, petri.laine@hel.fi. Ilmoituksia Hermannin epäsiisteistä kiinteistöistä voi lähettää osoitteeseen rakennusvalvonta@hel.fi.
Vantaa
Lisätietoja valvontakierroksesta ja ilmoituksia epäsiisteistä kiinteistöistä valvontatarkastaja Heli Lukkarilalle, heli.lukkarila@vantaa.fi tai johtajan sihteeri Outi-Anneli Aholalle, outi-anneli.ahola@vantaa.fi.
Espoo
Ilmoituksia epäsiisteistä kiinteistöistä valvontatarkastaja Antti Räisälle, antti.raisa@espoo.fi tai valvontainsinööri Joel Tiihoselle. Lisätietoja valvontakierroksesta saa lakimies Maija Haapalalta, maija.r.haapala@espoo.fi.
Kauniainen
Ilmoituksia epäsiisteistä kiinteistöistä osoitteeseen eeva.hyvarinen@kauniainen.fi. Lisätietoja valvontakierroksesta rakennustarkastaja Johan Hellbergiltä, p. 09 5056 209, johan.hellberg@kauniainen.fi.
Teksti: Helsingin kaupunki / uutiset

