On huisin kliffa tsiigaa, tällai keväisin, ku nää bulit valkoset fogelit tsögaa sulaa. Ihme juitsu, et mistä fitistä ne voi hiffaa, et mikä tasanne on peltoo tai mikä jäässä vielä staijaava järvi.
Eilen taas, yks joutsenpari landas, sohjoo roiskuen, meidän järven jäälle. Tais toista fogelii skäfästi duunaa glesaa, jodlas ku switserlandian jäbä polvibyysissa, tän alastulon jälkeen. Sit sen siippa starttas dallaan kohti jo snadisti tummunutta rantsuu.
Yhtäkkii tää, jo vodan tummentanu jää, brakas sen alla. Ei foglu hätääntyny, eikä vinkunu jelppii, apuuuva. Lykkäs vaan sen pitkään kaulan botneen tsögaa safgaa ja starttas viettään safgabreikkii. Ei tarvinnu fogeli naskaleita, ku ponkas, siivet vatkaten ylös avannosta.
Nyt taas, tällai aamusta, tää fogelikaksikko, flygas tutun rundin, tän meidän Oksjärven ympäri ja kait ne vaan sit totes, et varmalla tarttee vielä venaa, puolikuuta peipposesta ja et tullaan sit taas väijyyn, ku on västäräkistä vähäsen.
Jaakko Koroma
