Kuntalaisen aloite Malmin lentokentän säilyttämisestä sai kaupunginhallituksen esityksessä vastaansa saman virren kuin aiemminkin: ei aiheuta toimenpiteitä.
Malmin lentokentän puolustajien viimeiset keinot alkavat olla käytetyt taistelussa ilmailuharrastuksen säilymiseksi Helsingissä.
Viimeksi maanantaina kaupunginhallitus käsitteli aloitetta, jossa yksittäinen kuntalainen esitti kentän säilyttämistä ilmailukäytössä. Kaupunginhallitus jätti asian pöydälle, mutta esityksessä lentokenttätoiminta ei saa jatkoa.
Aloitteen oli allekirjoittanut kuntalaisaloite.fi-palvelussa 4 922 henkilöä. Sähköisen järjestelmän ulkopuolelta aloitetta kannatti 8 275 henkilöä, joten allekirjoittaneita oli yhteensä 13 197.
He saivat kuullakseen saman vastauksen kuin vuosien varrella lukemattomat muut: ”aloite ei anna aihetta enempiin toimenpiteisiin ja [valtuusto] katsoo siten aloitteen loppuun käsitellyksi.”
Kyseessä on siis kaupunginhallituksen esitys aloitteesta lopullisesti päättävälle valtuustolle. Maanantaina esitys jätettiin pöydälle.
Aloite oli kuntalain mukainen, kuten kaupunginhallituksen esittelytekstissä todetaan: Kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Jos aloitteen tekijöitä [allekirjoittajia] on vähintään kaksi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista, asia on otettava valtuustossa käsiteltäväksi.
Helsingissä oli vuoden 2015 syyskuun lopussa eli aloitteen käsittelyyn tullessa noin 525 000 täysi-ikäistä asukasta, joten allekirjoittajien määrä ylitti vaadittavan 10 500 äänioikeutetun kuntalaisen rajan. Näin ollen aloite pitää käsitellä valtuustossa.
Valtuusto nuijinee aikanaan aloitteen nurin esityksen mukaisesti. Tämänkin aloitteen lopputulema puhuu samaa kieltä edeltäjiensä kanssa: käytännössä Malmin lentokentän olemassaolo lentotoiminta-alueena lakkaa, ja alueelle aletaan rakentaa asuintaloja.
Esittelijän lopputekstistä on erottavinaan jonkinmoista lämpöä kentän puolustajia kohtaan. Ylipäänsä tunneilmaisut ovat virkateksteissä hyvin harvinaisia, melkeinpä olemattomia.
Muotoilusta ”prosessi on ollut pitkällinen ja vivahteikas” on erottavinaan huumoria, joka ei varmaankaan lentotoiminnan puolustajia juuri naurata.
Esittelijän viittaukset muistumiin eivät nekään juuri lentoentusiastikkoja lohduttane: ”Malmin lentokenttä on palvellut aikansa lentotoimintaa ja joka tapauksessa siitä tulee jäämään jäljelle arvokas lentoasemarakennus ja muita muistumia.”
”Kaiken kaikkiaan uudesta asuin-, työpaikka- ja virkistysalueesta on tarkoitus tehdä monipuolista ja viihtyisää hyvää kaupunkia, joka palvelee myös laajasti ympäröiviä alueita. Valtion ja kaupungin pitkäaikainen tavoite tämän keskellä kaupunkirakennetta sijaitsevan 130 hehtaarin suuruisen alueen saamiseksi uuteen käyttöön on siis toteutumassa.”
Teksti: Kimmo Oksanen / Helsingin Sanomat
