Foto: Jukka-Pekka Wuorikoski
Monikulttuurinen Kalevala
Kalevalan päivä ei ole ainoastaan kansallinen juhlapäivä meille suomalaisille.
Siinä missä taide, musiikki, runous, shamanismi, rummutus, laulu ja kuvat ovat universaaleja, kaikkia kansoja koskevia ilmiöitä, siinä myös Kalevala ja suomalainen kansannrunous toimivat monikulttuurisuuden tienviittoina.
Yhtenä maailman vanhimpana kirjoittamattomana muistitietona, eepoksena, Kalevala kuuluu maailmankirjallisuuteen.
Kalevalaa onsiteerattu, kopioitu, lainattu ja myös käännetty kymmenille eri kielille. Muun muassa J.R. Tolkien käytti sitä ”Taru Sormusten Herrasta” -teoksessaan lähdekirjana.
Sisällöllisesti Kalevala on upeaa, monipolvista runoutta. Metsän kuninkaalle, Karhulle löytyy kymmenittäin eri nimityksiä kuten Metsän omena, Sinisukka ja Rahakarva.
Kalevalan päivää vietetään 28. helmikuuta, koska Elias Lönnrot allekirjoitti ja päiväsi Kalevalan ensimmäisen version, niin sanotun Vanhan Kalevalan esipuheen 28. helmikuuta 1835. Myöhemmin Lönnrot kuitenkin julkaisi laajennetun laitoksen, niin sanotun Uuden Kalevalan vuonna 1849.
Helsingin yliopiston Savokarjalainen osakunta otti Kalevalan päivän vuosipäiväkseen jo 1860-luvulla.
Muistojamme siivittävät koulujen Kalevala-juhlat menneiltä vuosikymmeniltä. Ydinperheen aikana ”vaadin” vaimoani aina Kalevalan päiväksi
leipomaan ”Wäinämöisen väkkäröitä”. Kukaan ei oikeastaan tiennyt, mitä ne olivat, mutta hyvältä maistuivat viettäessämme Kalevala-iltaa lasten kanssa.
Kalevala on myös maailmanpoliittisesti ajankohtainen. En tarkoita Sammon ryöstöä vaan Wäinämöisen maastamuuttoa Kalevalan viimeisessä luvussa.
Hän lupaa kuitenkin palata takaisin Suomeen, Karjalaan, kun häntä kaivataan.
Tuleekö hän muiden maahanmuuttajien joukossa vai yksin? Sitä emme vielä tiedä. Mutta odotellessamme, erinomaista Kalevalan päivää kaikille meille!
28.02.2016 A.D
Jukka-Pekka Wuorikoski
kirjailija
