Tuija Rantalaisen uusi lastenlevy EMMA­ehdokkaana

Emma gaala

Tuija Rantalainen julkaisi viime vuonna uuden lastenlevynsä ”Vahtikoira karkuteillä” ja se
on ehdolla vuoden parhaimmaksi lasten albumiksi Espoon Barona Areenalla
järjestettävässä EMMA­gaalassa pe 11.3.

Tuija Rantalainen on helsinkiläinen muusikko­biisintekijä ja hän on julkaissut omaa
musiikkiaan jo neljä levyllistä. Hän tekee tarinnallisia lauluja sekä lapsille että aikuisille.
Edellisen levyn lauluista eniten radiosoittoa ovat saaneet ”Korkokenkä” ja ”Jouluaaton
aamu kolmosratikassa”, joka syntyi Stadin Slangi ry:n järjestämiin joulukonsertteihin.
Rantalaisen uusimmat sinkkujulkaisut ”Henrin divari” ja Le Chien de Pont Neuf” ovat
saaneet myönteisen vastaanoton niin YLEN kuin Sisuradionkin ohjelmissa.

Vahtikoira karkuteillä ­lastenlevy ilmestyi tammikuussa 2015 ja Rantalainen on keikkaillut
ahkerasti bändinsä ja jo tutuksi tulleen Vahtikoira Veikon kanssa ympäri Etelä­Suomea.
Levyn laulujen sävellykset ovat Tuijan tekemiä ja sanoituksia on hänen lisäksi laatinut
Anja Erämaja. Levyn lauluraidoilla kuullaan Tuijan lisäksi Eija Ahvoa ja tietenkin
vahtikoiraa eli Veini Nupposta.

Tuijan ja Vahtikoira Veikon keikat ovat aina ilahduttavan erilaisia koska lapset saavat
osallistua mm. ammatinvalintapohdintoihin. Yleisiä toiveammatteja ovat edelleen poliisi,
lääkäri ja prinsessa mutta aina välillä yleisössä istuu pikkuastronautteja ja ihan ehtoja
työmiehiäkin. Halusipa joku kerran olla isona koira! Kunnianosoitus Veikolle… Laulut
naurattavat ja yllättävät; kestosuosikki on Hikka­tango, jossa yhdessä yritetään saada
Veikon hikka talttumaan. Ja hiiskumatta istutaan, kun Veikko nappaa sahan kainaloonsa
ja soittaa sillä soolon. Eskari­ ja kouluikäisten lasten kanssa tehdään joskus uusi säkeistö
lauluun ja ehkäpä joku saa siitä inspiraation alkaa tehdä itse omia lauluja. Keikoilla
viihtyvät niin vauvat kuin vaarit, koska esityksissä on paljon musiikkia ja laulujen
tarinoissa on pureksittavaa kaikenikäisille.
www.tuijarantalainen.com
www.emmagaala.fi

https://youtu.be/cgAiy6O8NUM

Kategoria(t): Arkisto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *