Slanginyt sanoo ei vihapuheelle

Vihapuhe, tuo varsinkin verkossa rönsyävä vihamielinen verbaalinen rikkaruoho, on virallisen määritelmän (eli Euroopan neuvoston ministerikomitean mukaan) mukaan sellaista ilmaisua, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuvihaa, muukalaisvihaa, antisemitismiä tai muunlaista vihaa, joka perustuu suvaitsemattomuuteen. (Lähde: https://book.coe.int/eur/en/)
Vihapuhe voi siis kohdistua niin ihonväriin, uskontoon, sukupuoleen, ihmisyksilöön tai ryhmään. Verkossa vihapuhe ilmenee esimerkiksi eri ihmisryhmiin kohdistuvana vihamielisenä viestintänä, jonka muotoja on monia. Vihapuhetta on, kun levitellään virheellistä tietoa eri ihmisryhmistä tai yksilöistä, yllytetään vihaan, väkivaltaan ja sorsimiseen tai haetaan sille oikeutusta, lietsotaan pelkoa ja käytetään ala-arvoista kieltä jonka kohteena on toinen ihminen tai ihmisryhmä.
Slanginyt julistautuu nyt vihapuheesta vapaaksi alueeksi, mikä tarkoittaa, että jatkossa vihapuhe ei ole sallittua Slanginytin parissa. Samaa koskee trollaamista, eli tietoista vihaan yllyttämistä. Viestit, jotka ovat luonteeltaan vihapuheen täyttäviä, voidaan poistaa, ja sama kohtalo odottaa myös trolleja.

Buddhalaisen sanonnan mukaan viha johtuu pelosta, ja pelko tietämättömyydestä. Vihapuheen vastustaminen ei tarkoita sitä, ettei vihainen saisi olla. Viha on tunne, siinä missä muutkin tunteet, ja ihmisellä on täysi oikeus kokea eri tunteita. Ero syntyy siinä, että omaa vihaansa, pelkoaan tai tietämättömyyttään ei saa käyttää aseena toista ihmistä tai ihmisryhmää vastaan. Jokaisella on oikeus elää ilman, että joutuu toisen ihmisen sylkykupiksi. Omat tunteensa, myös viha, pitää pystyä käsittelemään ilman, että sillä loukkaa muita.

Ja siksi jokaisella meistä on vastuu siihen, ettemme käytä toista ihmistä omana sylkykuppinamme. Ettemme syyllisty vihapuheeseen, emmekä hyväksy sitä. Slanginyt kantaa vastuunsa vastustamalla vihapuhetta – puutu siis sinäkin: älä itse syyllisty vihapuheeseen, ja puutu rohkeasti, mutta fiksusti, jos itse kohtaat vihapuhetta. Niin ratikassa, bussissa, kadulla kuin verkossakin.

Milsa

Kategoria(t): Arkisto, Blogeja. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *