Yö antaa katsella itseään
Pidämme sporan kaiteesta kiinni
sumentunein silmin katselemme ikkunasta
ja ymmärrämme jokaisella silmäyksellä
vähän paremmin tätä kaupunkia
olemme sen hiljaisia matkustajia
kiertäen kiskoilla
metallin kirskuessa kurveissa
me kuulemme kun narkkarit puhuvat vaunussa
heistä vanhempi läksyttää nuorukaista
nahkainen salkku jaloissa
sä annat meidän alakulttuurista
ihan liian yksipuolisen kuvan
tolla helvetin räyhäämisellä ja kiroilulla
ja hän katsoo tummien lasiensa läpi
valmiina murhaamaan isänsä
eikä keskustelu ole keskustelua
vaan johtajan puhetta
snägärin kupeessa
on kylmä seistä
odottaa lyhyessä hameessa räntäsadetta
viistoa puhetta
Manskun ja Kalevankadun kulmassa
setelit täyttävät sänkyjä
rystyset kovettavat muistoja
pojat heittävät tiiliskivellä humalaista pankkiiria
hänen tyhjentäessä ottoautomaattia
rakennustyömaiden ahmiessa kaupunkia
sisältä käsin kuin lapamato.
Yö antaa katsella itseään
kiusaa kuin strippari huulet pumpattuina
aivoihimme syöksyy paksuja mielikuvia
kahlittuja haluja
unohdettuja lauluja
horjuen kohti kotia
joku kusettaa koiraa puistossa
lehdenjakajan housut suhisevat kuin kaislikko
ja me unohdamme täydet lasit
jotka tatuoivat pöytiin tuntemattomia karttoja
ilman lupaa
peittelemme Stadin runoksi
ja kutsumme sitä kodiksi.
Harri Hertell
