Skrivasin jotain vuos sitte, yhestä feikki joulufedusta. Meitsiihän starttas skäfästi stressaan, sen fedun elo galsassa ja mörkissä, meidän hösen glitsussa. Sit roudasinki sen meidän landelle, et sen elo födais niinku snadisti inhimillisemmäks.
No, sit myöhemmin, ku utelin tältä fedulta, et mites on toi sun elos startannu skulaan, täällä landella. Se skriinas ja se tsiigas meitsii öögiin, et helvetin kliffastihan meitsillä täällä sgutsissa futaa frendien kaa. Tää meidän landen sgutsihan on sellanen puolen hehtaarin plaani. Niinku tolla Nalle Puhillaki oli. Se ja sen frendifedut, kyl ois hinkunu, et tota snögee kyl sais, ees snadisti stikkaa, et se tsörais tota lyysii tänne mörkkiin landemaisemaan.
Se, snadisti ujona, kans kaveeras, et oli jo snadisti pamlannu yhen friidufedun kera, et jos vaikka koklattais duunaa pari yhteistä käpyy. Mut se kyl, sen latva alakulosena nuokkuen, vaan totes, et ei taida nää mun ja ton kliffan friidun geenit, oiken skulaa kimppaan.
Skloddifedu, foto: J.K.
Mut sit nami festifiilis kuiteski koitti, koko tässä puolen hehtaarin gutsissa, ku kaikkien buliks ylläriks, niille födaski tällanen, ilonen snadi skloddifedu. Tää söde fedubeibi, nyt sit staijaaki tän joulun meillä himassa ja tällai sit, vaiffi ja meitsi nyt saa hellii ja tutustuu, tähän jouluihmeeseen, niinku noi joku Maria ja Joosefki aikanaan tuolla Orientissa.
Jaakko Koroma
