Teksti Hufvudstadsbladeissa
Tiedättekö te mikä ”vaihdenainen” on ?
”Ei, ettepä tietenkään tiedä. Vaikka kävelette päivittäin ohitsemme, vieläpä monta kertaa. Vaikka seisomme keskellä kaupunkia, siinä missä liikenteen virta pyörii vilkkaimpana, ja meillä on päällämme kiiltävänappiset virkapuvut.”
Vaihdenainen valvoo että raitiovaunut kulkevat oikeita raiteita. Rautatangollansa hän tökkäisee raiteita ja siinä silmänräpäyksellä raitiovainu siirtyy oikeille raiteille. – Teidän mielestänne se ehkä on ammatti menneiltä ajoilta? Näin voi ollakin, mutta monet meistä vaihdenaisistakin olemme menneiltä ajoilta. Toverini tuolla kauempana on jo 75. Hän on ollut vaihdenaisena 19 vuotta ja minä 11 vuotta.
Tämä työ on hauskaa ja on terveellistä olla ulkona raittiissa ilmassa 8-9 tuntia joka päivä. Kesällä on ihana aloittaa työpäivänsä kello kuusi aamulla, kun kaupunki on vilpoinen ja hiljainen. Illalla lopetamme puoli kaksitoista. Silloin ihmiset lähtevät kotiin teattereista tai kutsuilta ja silloin myös ympärillämme hiljenee. Keskellä päivää tietenkin on kova melske, etenkin tässä ylioppilastalonaukiolla. Ennen olin Aleksanterinkadun vaihteella, ja siellä oli rauhallisempaa. Tässä on oltava tarkkana kaiken aikaa sillä vaunut eivät pysähdy vaan kulkevat eteenpäin tasaista vauhtia. Mutta me olemme tähän tottuneita. Luulen että osaisimme vaihtaa jopa unissamme.
Muistan niin hyvin minkälainen meteli nousi pari vuotta sitten, kun liikenne järjestettiin tällaiseksi Ylioppilastalonaukiolla. Kaikki olivat vihaisia ja ihmiset juoksivat ympäriinsä etsien omia vaunujaan, eikä kukaan löytänyt minnekään. Me vain seisoimme rauhallisina vaihteiden luona ja hoidimme työmme ja vaunut kulkivat rauhallista ja tasaista tahtiaan, vain ihmiset elämöivät ja olivat hermostuneita. Nyt kaikki tämä on unohdettua. Kaikki ovat tottuneet.
Vaunujen välillä neulon sukkia. Pienille jaloille ja isoille, se onnistuu hyvin samalla aikaa kun pitää silmällä raiteita. Tässä on myös muutama puu joista saa varjoa kesällä, ja talvella olemme kääriytyneinä niin paksuihin vaatteisiin, että kylmyyttä ei tunne. Mikäli väsyy, on meillä tietenkin nämä pienet jakkaramme, joille voimme istahtaa – ne yhtiö meille tarjoaa. Eikä koskaan ole pitkästyttävää, on niin paljon katseltavaa, jos ei halua neuloa, ja on ihmisiä joiden kanssa voi keskustella. Saa olla kiitollinen ja iloinen, että on työpaikka ja vieläpä sellainen jossa viihtyy ja josta pitää. Ja voinpa kertoa senkin, että kaikki joululahjat olen neulonut tässä, keskellä liikenteen vilinää, jakkarallani istuen kuin pienellä saarella keskellä myrskyävää merta.
Tämän kertoi suloinen vanha vaihdenainen Päiväkirja-palstallemme, joka kerää mukavaa puhetta eri ammateista. Seuraavan kerran tutkimme taas uutta ammattia.
Ida Sofia nuorena
Ida Sofia vanhana
Juttu on julkaistu Hufvudstadsbladet -lehdessä palstalla, jossa haastateltiin ihmisiä eri ammateissa joskus 1925 – 1935.
Käännöksen teki Ulla-Britta Voutilainen, joka kertoi vielä että kun Idan lapsuudenystävänsä näki hänet lastensa kanssa tämä tokaisi: Herre Gud Ida, vad du har förökat dig.